Spikefarm Records

Edellinen kohtaamiseni Amoralin kanssa oli vuoden 2004 debyytti Wound Creations, jonka perusteella yhtye luokittui erittäin lupaavaksi, joskin hieman persoonattomaksi teknistä deathmetalia soittavaksi pumpuksi. Kolmoslevy Reptile Ridella meno on kuitenkin muuttunut ainakin debyyttiin nähden roimasti. Uutta on voimakas thrash- ja jopa speedmetal-vaikute, jonka ansiosta biiseissä on entistä enemmän dynamiikkaa. Samoin on lisätty NWOBHM-henkistä kitaranvingutusta ja sooloilua, sekä metalcore-breakkeja. Tällainen kuvaus voi viedä ajatukset Göteborgin melodeathaajiin, mutta aivan samanlaista synteesiä Amoral ei ole näistä aineksista luonut: Reptile Ride irrottelee ja rokkaa paljon reippaammin, ja luottaa vähemmän tekstuureihin.

Vaikka levy on melko tasavahvaa menoa alusta loppuun, tarttuvat jotkut osat päähän erityisen onnistuneina, kuten Muten notkean thrash-riffittelyn ja tilulilu-juoksutusten välillä saumatta liikkuvat kitarakuviot, sekä tempon- ja riffinvaihdoksilla täyteenahdettu Hang Me High. Hitaampia groovaajia kuten Few and Far Betweeniä kuunnellessa mieleen tulee, että yhtye voisi kokeilla seuraavaksi säveltää reippaasti pidempiä biisejä, joissa kestoa ei ole saavutettu tempoa hidastamalla (kuten RR:n kaikissa likikuusiminuuttisissa on). Koska yksittäisten iskuriffien sijaan yhtye loistaa kutomalla yhteen pieniä palasia nokkeliksi mutta yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi, olisi kiehtovaa kuulla, miten pitkälle he pystyvät tätä lähestymistapaa laventamaan. Instrumentaalinen Apocalyptic Sci-fi Fun osoittaa jo tähän suuntaan, mutta kadottaa nopeampien rallien tiukkuuden. Tällaisenaankin levy on kuitenkin mitä mainioin hurjastelu, joka viimeistään nostaa Amoralin omaääniseksi tekijäksi Suomen metallikartalla.