Laura Veirs: Saltbreakers

Nonesuch

Yhdysvaltalaisen laulaja-lauluntekij� Laura Veirsin ura on ehtinyt jo kuudenteen studioalbumiin. Mukana on tuttu, t�m�n levyn tiimoilta nimens� muotoon Saltbreakers muuttanut, kolmimiehinen taustayhtye. Kielisoittimissa ja taustalaulussa kuullaan Karl Blauta, koskettimia soittaa Steve Moore ja rumpupallilla istuu Veirsin uskollinen tuotannollinen aisapari Tucker Martine. T�ll� levyll� mukana on my�s violaa soittava Eyvind Kang. Silti � kuten ennenkin � my�s Saltbreakers on vahvasti nimenomaan Laura Veirsin levy. Siksip� on luontevaa ettei taustab�ndi� sen kummemmin nosteta otsakkeessakaan esiin.

Veirs operoi jossain tummalla siveltimenj�ljell� pohdiskelevan runollisen folkin ja hivenen kipakamman indiepopin v�limaastoissa. Veirsin yksi suurimpia vieh�tyksi� onkin se, ettei neito oikeastaan lokeroidu suoranaisesti mihink��n genreen, vaan ammentaa useammasta tilanteen mukaan. Sielt� l�ytyy sit� kohtalokasta pianomaalailua, herkk�� musiikillista haavojen auki repimist� ja my�s kepe�mmin keinuttavaa hele�� poppista. Veirsin mukaan nyt kuulijalla tarjoillaan t�h�n menness� henkil�kohtaisinta materiaalia. Tasaisen vahvalla biisimateriaalilla varustetun levyn musiikki onnistuukin vangitsemaan huomion henkil�kohtaisena, riisuttuna ja inhimillisen�.

Levy on viihtynyt viime aikoina kohtuullisen vahvasti soittimessa, enk� viel� t�h�n menness� ole ainakaan kyll�stynyt oikeastaan miss��n kohtaa. S�vyj� l�ytyy �isen alastomasta Nightingalest� nimibiisin miltei hilpe��n tassutteluun, jossa b�ndin taustalaulu toimii erinomaisesti. Ja v�lill� rokataan, kuten Phantom Mountainin melko p��llek�yv�ss� kaasuttelussa. Mausteina kuullaan milloin violaa, milloin ksylofonia tai kuoroja. V�lill� soundi on moniulotteisempi, v�lill� taas menn��n Ocean Night Songin tapaan ihan n�pp�illen. Mainittujen hienouksien ohella etenkin hienovaraisen synkk� avausraita Pink Lights, leikkis�n ja kohtalokkaan v�lill� tasapainoileva Wandering Kind ja kuoron kanssa vuoropuheltu eteerinen To The Country. Pidin erityisesti my�s Cast A Hook In Men toiveikkaasta, akustisella kitaralla melko yksinkertaisesti koukuttavasta maalailusta.

Kuten tulikin jo todettua, tasaisen vahvasti menn��n eik� varsinaisia hutily�ntej� tai tyhj�np�iv�isi� t�ytteit� ole. Ehk� jos viimeisten biisien kaltaisia riisuttuja haaveiluja olisi levyll� kahden-kolmen sijaan kahdeksan, voisi kuuntelukokemus k��nty� pidemm�n p��lle puuduttavaksi. Ja vaikka varsinaisia �superhittej� ei t�lt� levylt� ehk� l�ydyk��n, on levy kasvanut joka kuuntelukerralla ja vasta pikkuhiljaa alkaa paljastamaan pinnan alla piilevi� s�vyj��n, tunnetilojaan ja koukkujaan. Kertonee levyn pitk�st� �kuuntelui�st�. Alkavan syksyn parhaita.