Musapojat

Tässä se on – Black Audion parhain albumikokonaisuus tähän mennessä. Tähän johtopäätökseen pääsemiseen on mennyt jonnin verran aikaa, mutta harvinaista kyllä tämän albumin kanssa kuunteluaikaa on ollut vähintään riittävästi. Harvemmin sitä saa levyn käteen reilusti kuukautta ennen sen julkaisua…

Audion visio selkeni selvästi pari vuotta takaperin, kun Giant Robotista tuttu Arttu Tolonen otettiin mukaan bändiin. Vaikka bändin tutut vahvuudet – tanssittava riehakkuus, maanläheinen ajattomuus ja elektro-elementtien sulava yhteistyö sielukkaan juurevuuden kanssa – olivat havaittavissa jo debyytin aikaan, on homma mennyt selkeästi eteenpäin nelimiehisenä. Kaikilta yhtyeen levyiltä on löytynyt pitkäikäisiä hittejä, mutta nyt niitä löytyy niin nopeista rokituksista kuin rauhallisimmista tarkkailuista melkoisen komiasti. Uutta Audio-kaavassa taitaa olla kaikessa rauhassa helvetin syvyyteen tuijottavat, paholaismaiset näppäilyt. On sitä ennenkin tunnelmoitu, muttei ihan näin demonisesti ja kieltämättä niskakarvoja nostattavasti.

Ville Pirisellä on sekä laulussa että kitaroinnissa sen verran tutut maneerit, että kaikista miehen kokoonpanoista tulee mieleen Black Audio. Silti Audio kuulostaa vallankin nykyään vain Audiolta, vaikka laulusta vastaisi Arttu, Antti tai vaikkapa joku ihan ulkopuolinen vahvistus. Voidaan viimeinkin hylätä ne iänikuiset 22-Pistepirkko, Aavikko sun muut vertaukset…

Levyltä löytyy kolme ripakkaa rokkikaahausta, joista kaikki tulevat jäämään Audion keikkasoitossa eturivin tanssittajiin. Tässä vaiheessa etenkin Corollalla paahtava Elbow Out ja sitäkin kipakampi Ball Lightning iskevät kybällä – hiukan rauhallisempi Evil Wheels noussee paholaismaisempana vastaavaan arvoon pidemmässä juoksussa. Tällä hetkellä se ei ole tarpeeksi rauhallinen ollakseen levyn eturivin slovari eikä kyllin kiivas ollakseen todellinen pommikone. Sister Machete on hiukan samalla tavalla hiukan liikaa siinä välillä. Pahaenteisyyden ja paholaisen musiikin ytimeen sukelletaan vielä Pahoja Renkaita huomattavasti tehokkaammin Eyes Wide Openilla, johon Janne Westerlundin laulutulkinta on erinomainen oivallus. Yksi vuoden parhaita biisejä, todella EVIL.

Myös Worn Out Soul nousee ensimmäiseen ketjuun. Pidän myös akustisesti näppäilevästä ja Antin tunteella laulamasta The Dealeristä, joka todella riisuttuna kantri-tunnelmointina pääsee mukavasti ihon alle. Artun mandoliini on loistava. Myös levyn rauhalliseen tahtiin päättävät Move A Mountain ja banjolla ja slide-mandoliinilla vaaniva Idiot ovat erinomaisia himmailuja. Selkeästi monipuolisin, mutta samalla jotenkin yhtenäisin Audio-albumi, jossa riittää namuja niin raipakkaaseen jalanvetkutukseen kuin verannalla hengailuun.