Julkaistu: 02.08.2007
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
Rocket
Tämä on Kari Peitsamon viideskymmenes pitkäsoittoalbumi. Tämä ei siis ole Kari Peitsamon ja Risto-yhtyeen tyylien tasavertainen siitos, vaan Peitsamon levy, jonka tuottamisesta vastaa Risto Ylihärsilä ja jolla soittaa Risto-yhtyeen jäseniä. Vaikka Jessen toinen tuleminen ei siis olekaan ajatuksena erittäin mielenkiintoisen yhdistelmän kaikkein suoraviivaisin tulo, kuuluu levyltä etenkin pidemmällä kuuntelulla myös vahvasti Ristomainen soundi. Joissain kohdin se kuuluu ensi pyöräytyksistä lähtien vahvempana kuin toisissa.
Kari Peitsamon blues-pohjainen akustiseen kitaraan ja helponkuuloisiin sointurakennelmiin rakentuva rokki on tällä levyllä saanut juuri oikean miehen ”tilkitsemään” pohjalla tukea antavaa taustaa. Ylihärsilän kunnioitus Peitsamon tyyliä kohtaan ja Karin soundin vahvuus jättää pinnalle suurimmassa osassa levyä sen tutun miehen ja kitaran, joka töksähtelevästä englannistaan huolimatta onnistuu viemään riimeillään ja tarinoillaan mukanaan.
En ole tutustunut Peitsamon julkaisuhistoriaan mitenkään valtavan syvällisesti, mutta kyllä Second Coming varmasti on herran parhaiden tuotosten joukossa. Heti levyn nimibiisillä homman taustalle saadaan Risto-yhtyeen tuttua psykedeelistä rock-otetta, joka monessa kohtaa on mukavan viipyilevänä oikein soljuvaa syvennystä Peitsamon omaan juttuun. Tottakai tärkeintä onnistumisen kannalta on hyvät biisit, jotka toimivat yhtä lailla levyn taustojen kanssa kuin pelkästään akustisella. Tällä levyllä hyviä hetkiä riittää kyllä. Jeesus opettaa teidät rokkaamaan-idealle rakentuva nimibiisi, niskasta nappaava I´m Gonna Hoodoo You So Bad You Don´t Even Know Your Name, Back In The USSR:aa luovasti lainaava Back In The DDR nerokkaine kertoineen, tuulisen ajaton ja aavemaisesti kasvava Gotta Build A Railroad, Gotta Build A Train ja paholaismaisesti viipyvä The Devil Bought Me A 16 Feet Long Yacht With A Golden Helm ovat kaikki erinomaisia kokonaisuuksia, jotka paranevat entisestään pidemmällä kuuntelulla.
Soundipolitiikka on vahvimmillaan tekemässä lisäarvoa pohjalla olevaan peitsamoismiin Kiss My Cadillacin laiskan hypi ja pompi-pelin sävelillä ja heti ensikuulemalta levyn bilehitiksi nousseessa Be My Megababessä, joka vallankin on pelkästään raakana Kari-biisinäkin sieltä eturivistä. Megabeibissä Risto-soundeja kuullaan ehkä vahviten, kosketinsooloa ja kaikkea. Mainittujen erinomaisuuksien ohella levyn kuudentoista raidan joukosta löytyy myös ei-niin-hyviä kokonaisuuksia, joissa joko Karin pohjaidea ei ole niin vahva tai sitten Risto-soundin yhdistäminen ei ole ollut yhtä onnistunut liike. Joka tapauksessa Jesus on oikeasti hyvä levy, vaikka se ei räjäytäkään tajuntaa samalla tavalla kuin mitä Risto on tenhyt livenä eikä ole yhtä sympaattinen kuin Peitsamo lavalla. Paras kuulemani Peitsamo-levy joka tapauksessa. Ja kyllä mie jottain olen niitäkin kuullut…
