Mesmer: Throwing Scissors

mälsä kolhoosi

Mäntsäläislähtöisen Mesmerin kakkosalbumi välttelee karsinointia jopa digitaalisesti. Kun levyn työntää tietokoneen cd-soittimeen, Media Player ilmoittaa yhtyeen tyylilajiksi tylysti huumorimusiikin. Tämä luonnehdinta ei ehkä osu aivan nappiin, sillä vaikka bändi varmasti paahtaakin välillä pilke silmäkulmassa, on se kuitenkin ilmeisen tosissaan hurjalta kuulostavan postrock / dub / blackmetal / ambient / mitätahansa – keitoksensa kanssa. Mesmerin musiikillisena johtoajatuksena tuntuu olevan, että kunhan materiaali on vain tarpeeksi huuruista, ei tyylilajilla loppujen lopuksi ole juurikaan merkitystä. Edellyttäen, että mukana vain on rutkasti tunnetta.

Throwing Scissorsin äänimaailma on sanalla sanoen psykedeelinen. Kaikuisaa kitararyöpytystä, sonicyouthmaisia näppäilyjä ja krautrockjumitusta kuulija saa taatusti koko rahan edestä. Mesmerin tapa sekoittaa yhteen kaikkea käteen sattuvaa on viehättävä, mutta välillä se tarkoittaa myös liiallista ideoiden lainailua. Esimerkiksi Folk Surgery Overtones on toisaalta varsin komeaa tunnelmointia, mutta toisintaa kuiskaavaa laulua myöten Slintin Spiderland -klassikkoa turhan suoraan. Circle taas on onnistunut omimaan kitaravetoisen krautrockin niin tehokkaasti omiin nimiinsä, että Freewaytä on vaikea kuunnella ilman assosiaatiota näihin jumittaviin porilaisiin. Toisaalta tämmöinen vaikutteista nipottaminen on vähän turhaa, sillä eiväthän Mesmerin riffit kuitenkaan varastettua tavaraa ole. Pientä linjakkuutta levy kyllä kaipaisi; tyylilajista toiseen hyppely aiheuttaa tavallaan sen, ettei bändi oikein saa kaivettua omaa identiteettiään tehokkaasti esille. Poikkeuksena tähän pätee avausraita Pigsblood Kiss, joka ainakin tämän kuulijan korvissa kuulostaa vain ja ainoastaan tekijöiltään.

Kaiken kaikkiaan Mesmerillä on kyllä kunnianhimoa ja taitoa huikeidenkin ideoiden toteutukseen. Kunhan yhtye ei yrittäisi ahtaa koko äänispektriään puoleen tuntiin, vaan keskittyisi vain muutamaan asiaan kerrallaan, voisi lopputuloksena olla loistavaa jälkeä. Nyt saldona on kahdeksan raitaa taidolla toteutettua, avarakatseista ja rohkean kokeellista psykedeliarockia, mutta samalla levy, joka tuntuu enemmän kokoelmalta kuin kokonaisuudelta.