Danzig: Lost Tracks

Evilive

Kansivihossa (isoja) tissejä Danzig-logoineen, kannessa pääkalloja ja levyn tarrakin mainostaa "The return of SATAN´S CHILD! ". Alkaa näyttää selvältä, että jo 90-luvulla huhutusta Lost Tracks -kokoelmassa on tullut totta. Kahden CD:n verran ennen julkaisematonta materiaalia lienee tarpeeksi tyydyttämään kovimmankin fanipojan tarpeet vähäksi aikaa.

Danzigin neljä ensimmäistä levyä sisälsivät lähes ylittämätöntä parhautta, mutta niiden jälkeen mies ei ole pystynyt ylittämään aikaisempia saavutuksiaan, korkeintaan tarjoillut hetkittäin valonpilkahduksia muuten harmaan massan keskeltä. Jokaiselta lätyltä on yli jäänyt raitoja, jotka eivät levyille päätyneet syistä jos toisistakin (viimeistelyn jääminen kesken ennen deadlinea, tuottaja Rick Rubinin painava sana, levyn yleisilmeeseen sopimattomuus), ja ne on koottu yksiin kansiin. On lupailtu kovan tason juttuja ylijäämästatuksesta huolimatta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että huoli b-materiaalista ja käpäisistä demoista on päällimmäisenä, kun ykköslevy laitetaan soittimeen.

Mutta katso: Pain Is Like an Animal starttaakin yhtä väkevästi kuin debyyttilevyn aloittanut Twist of Cain lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Tulee ihmetelleeksi, miten kovaan rokittamiseen Von - Christ - Biscuits -kokoonpano aikanaan pystyikään. Ja miksi Mr. Danzig vaihtoi bluesahtavan heavyrockin industrialsävytteiseen mättöön vitoslevylleen. Ei vain tajua. Seuraavina tulevat When Death Had No Name, Angel of the 7th Dawn ja You Should Be Dying rullaavat hyvän perus-Danzigin tapaan bluesriffeineen ja woo-oo-oo -hommineen kunnes taas jyrähtää.

Lucifugelle aikanaan tarkoitettu Cold, Cold Rain olisi levylle päätyessään voinut olla singlevalintana ja ehkä yksi niistä kappaleista, jonka tavishevari Motherin lisäksi yhtyeeltä muistaa. T.Rex-cover Buick McKane taas on hyväntuulista kesärokkia mustalla jenkkiraudalla ajeluun ladattu haulikko istuimen alla. Alunperin Johnny Cashille tarkoitettu Come to Silver soi akustisena versiona ilmavasti - makuasia, tehoaako Blackacidevilillä ollut koneistettu versio paremmin. Ykköslevyn lopettaa raskas hituri Warlok, joka kirii ykkösluokan Danzig-tsipaleeksi. Huh huh.

Kakkoslevy sisään. Ei-niin-paska Danzig 6:66 sisältää monta paljon huonompaa biisiä kuin Elvis-maneereilla vedetty matelu Lick the Blood off My Hands ja Crawl Across Your Killing Floor, mahdollisesti jopa kaikki kuutoslevyn kappaleet ovat näitä heikompia. Heavyksi väännetyssä David Bowien Cat Peoplessa Glenn vetää kuin parhaina päivinään, vaikka äänen rapistuminen 2000-luvulle tultaessa olikin tosiasia. Hauska versio, ja orgaanisessa rokkaavuudessaan raikas vastakohta myöhempien aikojen puuroisiin industrialsaundeihin.

Bound by Blood on kovempi kuin koko 777 I Luciferi yhteensä. Miksi sitä ei laitettu levylle? Kansiteksteissä Iso D katuu itsekin kappaleen poisjättämistä. On äijällä syytäkin, helvetti mitä älynväläyksiä. Saman aikakauden Who Claims the Soulless ja Soul Eater pistävät menemään ihan tosissaan, varsinkin jälkimmäinen potkii riffinsä ja kertosäkeensä kanssa julmetusti. Taas I Luciferin eliitti biisi, jota ei ollut. Järkihän tässä menee.

Kakkoslevy lopetetaan kaksikolla Under Belly of the Beast (versio kutoslevyn Belly of the Beastista) ja miksauksella Unspeakablesta. Kummatkin ovat alkuperäisinä erinomaisia uuden Danzigin kappaleita ja versiot tarjoavat niihin korkeintaan eri näkökulman rauhoittamalla kitaramyrskyä ambientmaisella vallilla, toki kertosäkeissä kitarat murisevat. Kuriositeetteja.

Vaikka täyttä timanttia ei saumattomasti tarjolla olekaan - myös pari yhden idean ihmettä ja perussuorituksia löytyy - voi boksiin olla syystä tyytyväinen. Kakkoslevy yllättää pätevällä soitollaan ja vahvalla kappalemateriaalillaan, ykköslevy taas tarjoaa sitä, mitä rohjettiin toivoa: häivähdystä siitä ajasta, kun Danzigissä oli vielä aitoa ja pitelemätöntä pahuuden tuntua, vaaraa ja pimeyttä.

Neljä ensimmäistä Danzigiä haltuun ensin, sitten tämä. Varaudu siihen, että italopoweriin kosahtanut ystäväsi sanoo tätä täydeksi paskaksi ja laulua mölinäksi. Toisaalta, älä koskaan luota mieheen, jolla on nahkahousut.