The Smashing Pumpkins: Zeitgeist

Martha´s Music/Reprise

Odotukset olivat melkoisen korkealla. Vuonna 2000 lopettaneen Smashing Pumpkinsin palaamisella spekuloiminen melkoisen hyvän Zwanin ja Corganin oman soolon aikana ja lopulta viime vuonna tapahtunut palaaminen menestysyhtyeen hopeanmustaan kaapuun oli jo ennakkokaavailuissa kaksijakoinen juttu. Jos tuleva uuden kokoonpanon kanssa julkaistava Zeitgeist vetää yhtään vertoja rock-räjäyttävälle Siamese Dreamille, massiiviselle Mellon Collie And The Infinite Sadnessille tai elektronisemmalle Adorelle, kaikki pitäisivät kuuden vuoden taukoa vain onnistuneena ja perusteltuna hengähdystaukona yhtyeen primus motorille. Myös originaalin kitaristin James Ihan aina pohdinnoissa viihtynyt rooli bändin menestyksen takana voitaisiin viimein pyyhkiä mielistä. Vastakkainen vaihtoehto olisi kaikkien tappio, tuskin edes Iha myhäilisi tyytyväisyyttään mikäli Zeitgeist karahtaa ihan pohjamutiin. Luulisi miehellä sen verran ajatuksia olevan myös yhtyeen faneille, vaikka kuinka välit olisivat poikki Corganin suuntaan.

Nyt se on tässä. Jylhästi merestä nouseva Vapaudenpatsas sojottaa punaisena vyötäisille nousevasta vedestä (vai verestä?). Paketti on komea. Ensimmäisestä kuuntelusta lähtien on selvää mitä Pumpkinsia nyt kuullaan. Tämä on sitä Siamesen aikoihin sijoittuvaa haastavaa, synkkää ja ruotoista vaihtoehtorokkia. Corganin tuttu känätys on toki kuin kuulisi pitkään poissa ollutta ystävää – välillä ärsyttävää ja kiukuttelevaa, mutta silti edelleen sitä vanhaa kunnon Chicagon kaljupäätä. Mutta entä se musiikkipuoli?

Kaksi ensimmäistä kappaletta ovat Pumpkinsin mutruisessa rokituksessa korkeintaan keskikastia. Rauhallisemmin lähtevä Bleeding The Orchid tuo mukaansa myös sen melodisesti silittelevän toivon tunteen, jonka ansiosta Mellon Collieta jaksoi kuunnella alusta loppuun. (Täysosumahan se on, mutta helvetin pitkä sellainen) Elementit ovat tuttuja kuin valokuvat lapsuuden kesistä, mutta onhan tässäkin bändissä edelleen maestrona sama Billy Corgan ja rummuissa huumehelvetti-vaihettaan lukuunottamatta Corganin taustalla aina paukuttanut Jimmy Chamberlin. Uudet jäsenet, kitaristi Jeff Schroeder ja basisti Ginger Reyes vaativat vielä aikaa tullakseen oikeiksi Kurpitsoiksi. Vanhoja naamoja ei siis ole muita mukana.

Oikeastaan haikea That´s The Way (My Love Is) on ensimmäinen kappale, jonka äärellä alan nähdä Zeitgeistin puolustavan julkaisuaan. Myös kipakka Tarantula rullaa hyvin ja nousee vahvasti levyn kärkikastiin. Kuiskaavalla, tarttuvalla kerrolla hehkuva ja marssitahdilla lähtevä Starz on myös nautinnollinen sävellys. Massiivinen ja jytisevä United States katkaisee ihan hyvin alkaneen nousun turhan laahaavana ja pitkäksi venytettynä tiiliskivenä. Jos biisi ei kolmen minuutin kohdalla ole edes kunnolla lähtenyt liikkeelle, niin siitä ei yleensä hyvää seuraa… Kymmenen minuuttia samaa on jo lähes oma maali.

Onneksi Neverlost nostaa kepeänä keinutteluna fiiliksen heti nousuun. Räväkästi kasvava Bring The Light ja irtonainen Come On (Let´s Go!) kuuluvat myös sinne ykkösketjuun, joskaan yhtä ainoata yhtyeen todellisten tähtihetkien veroista kokonaisuutta ei tältä ajankuvalta irtoa. Siksi Zeitgeistiä on pakko pitää pienenä pettymyksenä, vaikka olisihan naiivia odottaa joka levyltä uusia Disarmeja tai Zeroja. Pienesti pianolla ja jousilla koristeltu God And Country alkaa hyvin, muttei ikinä kohoa toden teolla siivilleen eikä levyn haaveilevasti päättävä Pomp And Circumstances oikein tuo mitään lisäarvoa kokonaisuuteen. Paitsi ehkä todistaa, ettei Corgankaan aina jaksa kiukutella sen särön kanssa.

Kokonaisuutena levy on aika epätasainen. Ei todellisia tähdenlentoja eikä myöskään tasavahvaa hyvyyttä. Pari melkein mahalaskua ja peruskauraa. Onneksi myös muutama melkein erinomainen hetki, joilla levy puolustaa jos ei muuta niin ainakin tulevia kiertueita. En silti heitä kirvestä järveen vielä. Ehkä Corgan jo seuraavalla levyllä löytää taas sen todellisen suuruutensa, tämän albumin jäädessä uuden aikakauden aloituksena korkeintaan kohtuulliseksi. Siis Smashing Pumpkins-mittarilla, kyllähän bändi pesee monet muut yrittäjät tälläkin lätyllä.