The Coral: The Coral

Deltasonic/Sony

Englannin länsirannikolta Hoylakestä kotoisin oleva, vuonna 1996 perustettu The Coral on asettanut itsensä kuulijoiden arvioitavaksi. 20 vuoden maagisen iän molemmin puolin olevan kuusikon nimetön debyyttijulkaisu on löytö jokaiselle saarivaltion musiikkimedioita välttelevälle, aktiivisimmat musiikin maailmankansalaiset lienevät jo yhtyeestä kuulleet. NME:n vuoden 2001 parhaaksi uudeksi bändiksi leimaama yhtye sekoittelee eri musiikkigenrejä melko vapaamuotoisesti ja tyylikkäästi. Levy on hyvä, mutta siitä on pirun vaikea ilmaista mielipiteitään näin kirjallisesti. Mutta katsotaan nyt, mitä saan aikaan.

Yhdentoista biisin kokonaisuus alkaa lyhyellä psykedeelisellä rocketpyrähdyksellä Spanish Main. James Skellyn ja Lee Southallin kitarat ja laulu täydentyvät Ian Skellyn rummuilla, Phil Duffyn bassolla ja saksofonilla, Nick Powerin orgaaneilla sekä Bill Ryder-Jonesin kitaralla ja trumpetilla. Instrumenttejä käytetään monipuolisesti, vain taivas on rajana. I Remember When käyttää skajuoksutusta luovasti, rauhallisen pohtivista säkeistä tiukasti juoksevaan kertoon, joka lopussa karkaa melkoiseen kiritykseen. Aiheuttaa nykimistä. Shadow Fallissa jatketaan skan elementeillä, tunnelma lähentelee jo Painajainen Ennen Joulua -vaha-animaatioelokuvan tunnelmia tai Tähtien Sodan baariorkesteria, mutta sienessä. Väärän aamulääkityksen napsinut laiska tanssiorkesteri torvilla. Eli melkoisen loistavaa!

Dreaming Of You jatkaa samoilla linjoilla, tosin reippaammin ja selvempänä. Omintakeisuuden puutteesta ei yhtyettä ainakaan voi syyttää. Painajainen ennen joulua –mielikuva vahvistuu Simon Diamondissa, samoin mieleen nousee Beatlesin Intia -kuviot. Fuzzimpaan suuntaan siirrytään Goodbyella, tosin tuo niskan nykiminen (eli ska –nakutus) jatkuu edelleen. Kuinkahan paljon nämä herrat tötsyttelevät päivässä? Vaanivasti eteenpäin liikuttaa Waiting For The Heartaches, jossa on ehkä yksi levyn tarttuvimmista kertosäkeistä: I’m waiting for the heartache to come... Päättömästi juoksuun lähettää Skeleton Key, juoksuun, josta ei ehkä ikinä palata. Huminaa ja sekavaa leijailua, ränttätänttää ja psykoottista rockausta. Samanistisen alakuloinen Wildfire kiihdyttelee levyä kohti lopun alkua, Badman kiertää ruuvia kireämmälle ja kalenterit ja kellot eli Calendars And Clocks rauhoittelee kuulijan irti tripiltä. Levyn loppuun piilotettu särisevällä rautalankajamittelulla starttaava piilobiisi kuulostaa vokaaliosuuksien puolesta ihan Damon Albarnin Gorillaz -produktioilta. Jamittelusta löytyy myös klassisia reggaeheittoja tyyliin: Never Give Up The Fight. Kokonaisuutena levy luottaa paljon skahan, mutta kuten jo totesin, vain taivas tuntuu olevan rajana. Monipuolista ja melko kieroa.

Kommenttien keskiarvo:

JariJ kommentoi 28.09.2002:

Pisteet:

Yksi vuoden kovimmista yllätyksistä, erityisesti ottaen huomioon jätkien iän. Ei kuulosta tippaakaan vallalla olevalta brittipopilta, joka kieltämättä onkin viime aikoina mennyt mahalaskua roimasti alaspäin.
Toivottavasti levyn kiehtovuus ei heti lakkaa, vaan se kuulostaa vuodenkin päästä yhtä maukkaalta.