Jori Hulkkonen: Different

F Communications

Jori Hulkkonen on tuttu monille Suomen rajojen ulkopuolella, mutta kotimaassaan mies on jäänyt vähemmälle huomiolle. Edellinen albumi When No One Is Watching, We Are Invisible keräsi jossain määrin huomiota, syystäkin, ja Differentiä odottanee siksi hieman kasvanut kuulijajoukko. Kovin different albumi ei sittenkään ole, ei miehen aiemmasta linjasta eikä elektromusiikin kentästä laajemminkaan, mutta tarjoaa piristävän pienieleistä ja tyylikästä musiikkia.

Levyn aloittava We Are Rising Sun on levylle varsin tyylikäs aloitusraita, soulahtavaa chillout-housea, jonka efektipitoiset vokaaliosuudet osoittavat, että kolmen markan vokooderiääni ei ole se ainoa vaihtoehto. Levyn edetessä pinnassa potkiva biitti alkaa haitata intensiivistä kuuntelua, mutta isommassa tilassa soundi toiminee paremmin. Biisit ovat kuin viisiminuuttisia maalauksia, jotka tarvitsevat jonkin verran seinää. Paikka paikoin tulee ilmi Hulkkosen mieltymys myös 80-luvun syntsasoundeihin; ilmeisesti on olemassa kohtuullisen suurikin joukko musadiggareita, joiden korvissa alkeellinen casiosoundi kuulostaa nostalgiselta ja "aidolta" eikä vain äärimmäisen muoviselta ja halvalta. Suotakoon se heille. Hulkkosen soundi on kaikesta huolimatta omaleimainen ja mielenkiintoinen. Levyn keskivaiheilla Strangefaith kulkee todella hienosti ja jalka alkaa väpättää vähemmänkin tanssiorientoituneella kuulijalla. Myös seuraava raita, Nick Trianin vokaaleilla vahvistettu All I See Is Shadows, iskee päähän varsin tehokkaasti. Levyn päättävä Latin Taiga on komea loppufiilistely komealle levylle ja maailman paras jääkiekkoaiheinen biisi. Tämä ei ole mitään Darudea; tätä ei tarvitse hävetä vuosienkaan päästä.

Jos Differentistä haluaa jotain negatiivista kaivaa esille, niin valitettavan helposti musiikki vaipuu taustalle lattioiden pyyhkimisen ja nenän kaivamisen tärkeyden alla. Siitä voi syyttää itsensä lisäksi levyn hetkellistä standarditeknofiilistä sekä soundipolitiikkaa, joka on enemmän kotonaan olohuonettani isommissa tiloissa. Paikoin levystä tulee myös jotenkin naivistinen fiilis. Sitä voi kuitenkin pitää positiivisenakin seikkana, kun omaleimaisuutta ja tunnistettavuutta soundissa kuitenkin riittää.

Kaiken päälle on vielä annettava erikoismaininta levyn kansille: kansivihkon kuvat ovat parasta, mitä olen nähnyt kotimaisessa levyssä pitkiin aikoihin ja ne on myös painettu asianmukaisen korkealaatuiselle paperille. Kuuleman mukaan Hulkkonen on jättämässä Helsingin ja palaamassa kotiseudulleen Kemiin tekemään musiikkia. Hieman syventymistä ja ehkä pientä riskinottoakin, niin jälki voi olla vieläkin parempaa. Pikkupuutteineenkin Different on omalla sarallaan vuoden paras levy ja muistuttaa minua siitä, miksi aina silloin tällöin jaksan käydä Kermassa.