Queens of the Stone Age: Era Vulgaris

interscope

Jos QOTSAn levytysuraa pitäisi jotenkin kuvata, niin ensimmäinen levy oli kuin epämääräinen ajatus hyvästä bileillasta. Rated R oli railakkaat kotibileet, joissa koettiin elämää suurempi nousuhumala. Kolmas lätty oli taas mahtava baari-ilta, joka venyi legendaarisiksi jatkoiksi. Neljäs oli krapula-aamu, jolloin pyöritään levottomana sängyssä ja harrastetaan krapulaseksiä. Uusin, Era Vulgaris, on se krapulan pahin vaihe, pöntön halailua pimeässä ja ahtaassa vessassa. Krapula, joka tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan iltaan asti.

Tällaiset olivat ensimmäiset fiilikseni Era Vulgariksesta, jotka vain vahvistuivat nähdessäni bändin Lontoossa Wireless Festival -tapahtumassa. Uusi levy kuulosti livenä todella sisäänpäinkääntyneltä surinalta ja vanhempi materiaali oli kuin eri bändiltä. Jopa liikaakin parjaamaltani viime levyltä tuttu Little Sister kuulosti aivan briljantilta uuteen matskuun verrattuna. Tuntuu, että yhä enemmän sävellysvastuuta ottanut Josh Homme haluaa vaikka väkisin survoutua takaisin marginaaliin. Tämä on sinänsä vähän ihmeellistä, sillä sivuprojekteja herralta löytyy aina Eagles Of Death Metalista lähtien, jonka uusin levy muuten pieksee Era Vulgariksen mennen tullen.

Eipä silti, kyllä tältä levyltä hyviäkin hetkiä löytyy, kuten levyn aloittava Turnin´ On The Screw ja omaa sukupolveansa kritisoiva I´m Designer. Vanhoista hyvistä QOTSA-ajoista muistuttavat Into The Hollow ja Make It Wit Chu. Mukana on myös vierailijoita The Strokesin Julian Casablancasista ja Nine Ich Nailsin Trent Reznorista aina Screaming Treesin Mark Laneganiin, joista jälkimmäinen on vieraillut kuningattarien levyillä tiuhaan tahtiin.

Homme ei koskaan ole tehnyt helppoa musiikkia, joka avautuu saman tien, mutta yleensä koukkuja ja hyviä kitarariffejä on ollut ämpärikaupalla enemmän. Suurimmille faneille tämäkin maistunee, sillä kyseessä on ihan hyvä rocklevy, mutta QOTSAn aikaisempaan materiaaliin verrattuna uusin tuotos kuulostaa lähinnä B-puoli-kokoelmalta. Näin ollen ehdotan Joshille vanhaa kunnon krapularyyppyä, nöyrää soittoa vanhoille bändikavereille ja aikamatkaa Era Vulgarikselta takaisin sinne kivikauteen, jossa perusasiat menivät turhanpäiväisen kikkailun edelle.