Vauva: Slobby Pink Dreams (EP)

Sielun veljien jalanjäljillä musiikkiaan rakentavista nuorista yhtyeistä herttoniemeläinen Vauva alkaa olla yksi niistä kaikkein mielenkiintoisimmista. Yhtyeen tuore seitsemän biisin EP lähtee heti klenkkaamaan vinosti, yhdistellen jazzprogeiseen vinopoppiin kaikennäköistä maustetta videopeli-efekteistä taustalauluihin. Tunnelma on aika psykedeelisen maaninen, mutta pääsääntöisesti aika tyyni. Pohdiskelevan kauniit pop-melodiset väliosat tuovat mukavasti vastapainoa hallittuun klenkkaamiseen. Vauvan toinen jalka on selvästi toista lyhyempi, mutta nuori kaveri ei anna sen häiritä vaan käyttää sitä omana persoonallisena vahvuutenaan.

Yhtyeen kansitaide ja biisien tekotaiteellisen näppäryyden rajoilla pyörivät nimet varmasti aiheuttavat tosikommille musiikinystäville otsaryppyjä, mutta vaikka musiikillista sisältöäkin tuntuu leimaavan vinoaskellus ja hölmöhköiden mausteiden runsaus, ei voi kieltää etteikö yhtyeen melkoisen pop, mutta melkoisen syvissä vesissä kuohuva pohjavirtaus veisi mukanaan. Ihan samalla lailla yhtye ei ole kappaleitaan saanut tiivistettyä kuin vaikkapa Sydän, sydän tai Tundramatiks, mutta Vauvan kokonaisuuteen taitaakin kuulua enemmän tuollainen absurdi leijailevuus ja ei-mihinkään-pyrkiminen. Jos sitä nyt joku pitää turhana löysyytenä tai tekotaiteellisena haahuiluna niin siitä vain. Silti sen kohtuullisen tarttuvaa ja kieltämättä nostaa hymyä huulille. Ehkä yhtye tässä ”irtonaisuudessa” onkin lähempänä juuri Siekkareita kuin muut nykypäivän verrokkinsa?

Slobby Pink Dreams on selkeä askel eteenpäin nelikon psykedeelisen popin ontumisessa, jossa raskaiden riffien ja leijailevien väliosien luoma vastakkaisuus on sitä parasta näyttöä. Omiin korviini sopisi kyllä pieni tiivistäminenkin – nyt leijailevuus saa välillä kadottamaan homman punaisen langan. Joka siis tässä tapauksessa ei kulje mitenkään viivasuoraan ja vaihtelee väriä kuin kaleidoskoopissa. Ja olisi kiva tietää, saako yhtye livemuodossa luotua itsensä ja yleisön välille sellaista maagista kenttää, jollaisella se paras keikkahurmos saadaan aikaan. Joka tapauksessa, omassa hallitun hullussa sarjassaan melkoisen toimiva äänite.