Snipe Drive: Cables

92Dawn Recordings

Lokeroimaton, monimuotoinen ja omannäköinen musiikki on hyvin tehtynä vahvuus, sen on koko maailmalla osittanut System Of A Down -niminen orkesteri. Vaikka SOAD ja Snipe Drive ovatkin aika lailla eri planeetoilta, niin myös jälkimmäisenä mainitun tyyliin kuuluvat monimuotoiset ja omaperäiset sävellykset ja biisirakenteet. Yksinkertaisuus on biiseistä kaukana, joten ainut paikka, jonne Kurpantien pojat voi kategorisoida, on jonkinasteinen vaihtoehtorock. Pieni emoilukin paistaa läpi, mutta sen yhtye kiistää viimeiseen hengenvetoon saakka. Kuulemma "not emo, just gay".

Yhtyeen debyyttialbumi Cables alkaa kolmella vahvalla rallilla, mutta pikkuhiljaa levyn taso alkaa laskea. Loppupäästä ainoastaan Cuts nousee esiin. Musiikillinen perustaso on kuitenkin kohtuullisen korkeaa, eikä kuraa tule juurikaan vastaan, eikä näin erottuvan musiikin parissa kovin tylsää voi tulla. Vaikka musiikki omaperäistä onkin, tyyli on selvästi otettu omaksi, eikä siitä poiketa kuin kahden viimeisen biisin kohdalla, kun The Staticissa rauhoitutaan hetkeksi ja Sweet IV:ssä vinksahdetaan tekemään jonkinlaista proge/psykokamaa. Melodiat ovat läpi levyn hyviä, mutta paikoin toiminta on kliseistä, kun kertosäekoukkuja on tiputeltu vähän turhan perinteisellä kaavalla.

Laulaja Antti saa ripakopallisen pisteitä. Ääni on korkea ja hieno yhdistelmä Lapkon Ville Maljaa, Lovexin Theonia ja HIM:in Ville Valoa. Lahjakas kaveri, joka pystyy monenlaisiin asioihin äänitorvensa avulla. Myös soitannallinen puoli on erinomaisessa kuosissa, erityisesti Pasin rummut toimivat todella hyvin.

Snipe Drive on löytänyt oman, erottuvan tyylinsä jo debyytillään. Paketti on hyvä jo näinkin, mutta eteenpäin menemiselle varaa riittää. Tyyliä ja energiaa löytyy ja sehän on tärkeintä. Eiks jeh?