Ville Leinonen: Raastinlauluja

Fonal

Ville Leinosen Valumo-yhtyeeseen mieltyneiden kannattaa suhtautua tähän erittäin suurella varauksella. Vuosina 1996-97 koostettu neliraita-albumi on nimittäin hyvin kaukana Valumon romanttisesta iskelmäpopista. Sen äärimmäinen raakuus ja ahdistava tunnelma tekevät levystä lähes kuuntelukelvottoman, vaikka se aikalaisdokumenttina paikkansa täyttääkin. Mielenkiintoisinta näiden laulujen julkaisemisessa on se, että kuulija pääsee tavallaan urkkimaan uransa sittemmin luoneen artistin ”salaiseen” menneisyyteen. Siihen aikaan kun tallennusvälineeksi kelpasi vielä kasettineliraituri ja kaikkea uutta matskua ei levitetty netin välityksellä. Se lieneekin ainoa asia, jonka vuoksi Raastinlauluihin kannattanee tutustua – musiikillisesti sen arvo muille kuin tekijälleen (ja hänen lähipiirilleen) on heiveröinen.

Eniten vinkkiä tulevasta sukseesta antaa pelkistetty Katso minuun, josta voi selkeästi jo poimia tiettyjä Leinoselle tyypillisiä elementtejä; kosketuksen kaipuuta, rikkoutuneen rakkauden kylmää tuskaa, suoria tunnustuksia jne. Tätä minimalistista tunnelmaa olisi mielellään kuullut enemmänkin, mutta seuraava Raastin-kappale on kaikkea muuta. Rasittavan kolinan ja nuoruuden angstin naittamisessa ”ota kiinni mun kyrvästä”-tyyppiseen tekstiin on kaukana mistään taiteellisista arvoista – pikemminkin kyseessä pikkupoikamaista härskiyttä ja alkukantaista shokeerauksen tarvetta osoittava demomainen huitaisu.

Raastinlauluja-levyn nimi on sinänsä kuvaava. Karulla kädellä veistettyjen versioiden tarkoitusperistä on vaikea ottaa selvää – parisuhdeterapian henki tosin leijuu vahvasti ilmassa, mutta tuskin näitä lauluja on pelkästään sydämet mielessä sorvattu. Sirkkeli ja betonimylly pikemminkin.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 01.10.2002:

Pisteet:

Ville Leinosen raastinlauluja levy sellaisenaan jakaa varmasti mielipiteet kahtia, täysin merkityksettömäksi en kuienkaan sallisi kenenkään levyä haukkuvan. Henkilökohtaisesti en voi sanoa Leinosen tuotantoon kokonaisvaltaisesti perehtyneeni mutta tämän kyseisen levyn hankin kuitenkin, en omaehtoisesti vaan ystäväni suosituksesta. "Tämänkaltaiseen" musiikkiin enemmänkin tutustuneena ja tämän levyn lautaselle päästyä nousi se minulle arvoon arvaamattomaan. Jollakin tavalla koen Fonal recordsin tehneen todellisen kulttuurityön ja Leinonen taas omassa lajissaan tunteellisen noisen eräänlaisena aikamme "pioneerina". En edes osaa nähdä leinosen ikää tässä mitenkään erityisen merkittävänä, ennemminkin tälle kaikelle altistavan sukupuolen. Siis kehoittaisinkin kaikkia muitakin miehiä, katsotaan itseämme päästä ja haaroista varpaisiin asti, iästä riippumatta. Eivätkö nämä asiat ole osa miehiä jokatapauksessa. Tuttuja tunteita ujommalle ja uskaliaammallekin pojalle. Nyt joku on nirhaissut pienen palan mieheydestä ja tehnyt siitä levyn. Dokumentin joka on tulkittavissa salaiseksikin. Kaupallinen arvo on tällä levyllä yhtäaikaa nolla ja kymmenen. Osa ihmisistä jotka tähän tarttuvat eivät siitä koskaan irrota. Minä pidän tästä.
Arvosana kymmenen.

Nimetön kommentoi 15.10.2002:

Pisteet:

Desibelin kaikkien aikojen rakentavin levykommentti tuossa alla - vai mitä olette mieltä?

Nimetön kommentoi 24.10.2002:

Pisteet:

Yhdyn edelliseen mielipiteeseen. Kirjoittaja on todella nähnynnä pintaa syvemmälle. Ja kuunnellut ihan kummallakin korvalla. Ei myöskään liikaa sydämellä. Ihan melkein kylmät väreet meni tuota lukiessa.

Nimetön kommentoi 05.11.2002:

Pisteet:

Arvatakin saattaa että tällainen levy on jostakin syystä tehty... terv. silmänkääntäjä.