Ari Koivunen: Fuel For The Fire

SonyBMG

Idols. Täydellisesti puhkikulutettu kulkurista kaunottareksi -tyyppinen tv-formaatti, jota olemme täällä pienessä Suomessakin saaneet seurata jo kolme tuotantokautta, joka tarkoittaa sitä, että oikeasti hyvät laulajat ovat kilpailussa harvassa. Vaikka musiikilliselta kannalta formaatilla ei ole katsojalle suurta annettavaa, minäkin seurasin kolmatta kautta mielenkiinnolla, kun halusin nähdä, kuinka kaksi lupaavaa hevimiestä, Antti Railio ja Ari Koivunen tulisivat pärjäämään kilpailussa. Ensiksi mainittu oli jo ennestään tuttu powermetal-pumppu Celestyn keulakuvana, mutta jälkimmäiseen tutustuin vasta sarjan aikana. Uskomattoman sympaattisen oloinen kaveri, ja ennen kaikkea erinomainen laulaja, tämä Koivunen. Kilpailun lopputuloksen me kaikki tiedämme, ja maamme eturivin hevimiehistö näytti ottavan asiakseen Hevi-Arin debyytin rakentamisen: biisintekijöistä voisi nostaa esille Suburban Triben Janne Joutsenniemen, Stratovariuksen Timo Tolkin, Nightwishin Marco Hietalan ja Teräsbetonin Jarkko Aholan. Eikö siinä ole jo tarpeeksi syitä tarkastaa baarialan jokapaikanhöylän esikoislapsi, Fuel For The Fire.

Fuel For The Firestä oltiin suurin sanoin tekemässä nimenomaan hevilevyä, ja kyllä siitä sellainen tulikin. Laaja-alaista, pääosin kevyehköä metallia pitäen sisällään pakolliset heviballadit. Lätyn avaa lupauksia antava God Of War, joka koostuu loistavista säkeistöistä, Iron Maiden -riffittelystä ja hyvästä kertsistä. Huippubiisi, toisin kuin heti perään tuleva radiohitti Hear My Call, joka on hyvästä kertosäkeistöstä huolimatta turhankin helposti pureskeltavaa popmetal-kamaa, ja lisäksi biisissä on paljon toistoa, joten se alkaa puuduttaakin nopeasti. En toki sano biisin olevan huono. Nostaisin esiin myös loppupuolelta löytyvän Losing My Insanityn, josta Tony Kakko on tehnyt niin Sonata Arcticalta kuulostavan, että alkaisi naurattaa, jos biisi ei olisi avauksen jälkeen levyn parhaimmistoa. Yllä mainittujen isojen nimien biisit Fuel For The Fire, Angels Are Calling, Our Beast ja Stay True edustavat albumin jykevää runkoa, mutta muut alkavat olla jo melko keskinkertaisia. Our Beastista vielä sen verran, että yllätyin kovasti, että Hietala lähti tekemään tälle levylle biisiä, mieshän esitti aikanaan mielipiteensä Idolsin kaltaisista tähdenteko-ohjelmista. Lieneekö Ari sulattanut vanhan hevarin sydämen, kun nuorukainen lähti kilpailuun julistamaan raskaan musiikin ilosanomaa. Ai niin, levyn päättää karmea hevi-versio Kirkan Hetki lyö -kappaleesta, joka jää alkuperäisversion jalkoihin enemmän kuin 100-0. Tosin aloin jo miettiä, että eihän tämä nyt niin hirveän rajusti väkisinmaattu kappale ole, kunnes Ari kajauttaa ilmoille mitä rautaisimman JAJAU!!:nsa, jolloin alan etsiä hirsimökistäni vahvaa köyttä ja sopivan näköistä kattoparrua.

Itse Koivunen on laulajana kieltämättä todella hyvä, mutta samalla hiomaton timantti, sillä ääni soundaa vielä vähän pojulta, ja siten laulusta puuttuu vielä karismaa. Taustabändi hoitaa hommansa rautaisella ammattitaidolla, onhan mukana mm. Children Of Bodomista tuttu Janne Wirman. Sen sijaan kuorojen käyttöä Arin taustoilla olisi voitu joissain biiseissä harkita tarkemmin.

Mietin pääni puhki annanko levylle kolme tähteä vai vielä puolikkaan päälle. Päädyin kolmeen muutamista syistä. Ensiksikin albumi ei ole hyvä kokonaisuus, johtuen tietysti säveltäjien suuresta määrästä. Samaa rakennetta on käytetty monissa biiseissä, ja keskinkertaisia perusbiisejä on liikaa, jolloin levy käy puuduttavaksi turhan nopeasti. Joskin paikoin meno on todella kovaa ja kunnon ässäbiisejäkin löytyy. Debyytti on hoidettu kunnialla läpi, mutta melkeinpä vielä suurempi kysymys on, että miten käy seuraavan kiekon kohdalla.

Ps. Erikoismaininta upeasta kansitaiteesta!