Stanley: Skylines And Rooftops

Mastermind

Tällä kertaa päätin olla uskomatta saatekirjeen bändivertauksia jo etukäteen ja se kannatti. En siis edes mainitse tämän arvion yhteydessä niitä orkestereita joihin turkulaista Stanleyta on rinnastettu kaiketi levy-yhtiön toimesta. Kyseessä on melankolista vaihtoehtorokkia, jossa on sivumakuna indietä ja metallivivahteita vain näöksi. Tästä seoksesta on muodostettu sangen maukas debyyttilevy, josta on hyvä jatkaa eteenpäin.

Ensikuulemalta mieleen jäävät surumieliset melodiat. Toisella kerralla Peter Hakolan vakuuttava tulkinta solistin roolissa. Sitten sitä huomaakin päänsisäisen soittorasian toistavan koukuttavia sävellyksiä. Iskevyys on nimittäin parhaimmissa raidoissa täysin kiitettävää luokkaa, eikä heikkoja lenkkejä varsinaisesti löydy. Muutama täyteraidalta haiskahtava palanen on tosin mukana, mutta eivät nekään huonoja suorituksia ole. Soundipolitiikan osalta olen kuulevinani vahvan amerikkalaisvaikutteen. Stanley menisi taatusti täydestä kansainvälisillä markkinoilla rapakon takaa ponnistavana bändinä.

Hieman nurisen siitä, että hyvin pitkälti koko levyn läpi mennään alakuloisissa tunnelmissa. Myös jokseenkin rohkeampaa vaihtelua biisien välillä voisi tapahtua. Jatkossa pelkästään samoilla eväillä ei nimittäin neljää saati viittä tähteä irtoa. Joka tapauksessa Skylines And Rooftops on oivallinen esikoisalbumi eikä parannettavaa jää kuin pikkuasioissa. En lainkaan yllättyisi mikäli jonkin kappaleen radiossa kuulisin. Enkä suinkaan hämmästyisi mikäli ura jatkuisi hyvinkin positiivisissa merkeissä, jopa parrasvaloissa paistatellen.