Julkaistu: 21.09.2002
Arvostelija: Olli Loikala
M Records
Hollannissa majailevan kanadalaisen, Ryan Mooren muodostama “yhden miehen orkesteri”, Twilight Circus on julkaissut kolmannen osan Dub Plate-albumisarjassaan. Tällä kertaa mukana on 11 instrumentaalikappaletta, jotka ovat tähän asti soineet muutamaa sound systemiä lukuunottamatta vain aktiivisesti keikkailevan Ryan Mooren omissa livesessioissa. Twilight Circus on tullut vuosien varrella tunnetuksi omasta, persoonallisesta tyylistään. Mooren rytmit ovat nykypäivän digidubien rinnalla varsin analogisen ja vanhanaikaisen kuuloisia. Ilmeisesti Mooren studiossa luotetaankin yhä enemmän tai vähemmän analogiseen tekniikkaan. Senpä vuoksi myös moderneja digidubeja vierastavat pierut voivat huoleti turvautua Twilight Circusin tukevaan soundiin, jota on matkaradiolla turha tuhnutella. Kunnon sound systemissä tämä vasta pääsee oikeuksiinsa!
Tällainen yhdentoista jykevän instrudubin kuuleminen yhdeltä istumalta vaatii kuitenkin luonnetta. Henkilökohtaisesti kun nautin dubini mieluiten suoraan lauluversioiden perään. Niinpä tämäkin albumi harvoin soinee ´Loikala Home Base Sound systemissä´ alusta loppuun vaan siltä todennäköisesti kaivetaan satunnaisia maistiaisia. Muutenkin singleorientoituneisuuteni on tehnyt albumijärkäleistä entistä vaikeampia kuunneltavia. Parin biisin jälkeen tulee usein vaihdettua toiseen albumiin.
Levyn avauskappale on melodicavetoinen Jah Steppa, jolla kokeilaan Sly & Robbien 80-luvun biiseiltä tuttua sähkörumpuefektiä. Mukana on myös melodicaa, mutta sitäkin onneksi hyvällä maulla. Kyseinen puhallin alkaa nimittäin olla dubissa jo hieman kulunut instrumentti. Etenkin muutama vuosi sitten brittidub tuntui nojaavan siihen vähän liikaakin. Osaavissa käsissä instrumentti on toki mitä kaunein sävelmäntuottaja. Vastalauseen esittäjiä kehotetaan vaikenemaan, ja tutustumaan vaikkapa Augustus Pablon 70-luvun alun tuotantoon…
Dub Plates vol. 3:n parhaita hetkiä edustaa mainio remix Depth Charge –kappaleesta, joka oli mukana jo pari vuotta sitten ilmestyneellä Dub Voyage-albumilla.. Toinenkin remix-epäilty löytyy. Mega Halliksi ristitty biisi muistuttaa nimittäin kovasti ensimmäistä kuulemaani TCDSS-kappaletta, Shaka Dub Plate (nimesä mukaisesti kai Shakalle tehty dubplate). Floor Plate soveltunee puolestaan kaikessa psykedeelisyydessään parhaiten lähiöhippien sadonkorjuujuhliin, lähinnä sinne valomerkkiä edeltävään aikaan.
Yhteenvetona todettakoon, että kyseessä on ihan kelpo chill out-osaston dubalbumi, muttei tästä kokonaisuutena liene steppers-tanssien sytyttäjäksi. Mutta paremman puutteessa ei muuta kuin baasonuppi kohti Kotkaa ja volyymia sen verran ettei naapurien vastalauseista ole haittaa ennen seuraavaa yhtiökokousta. Hämärän Sirkus on saapunut kaupunkiin!
