SonyBMG

Tamperelainen englanninkielisen raskaamman rockin nelikko Bloodpit onnistui nousemaan muutaman vuoden takaisen debyyttilevynsä Mental Circus hyvillä kappaleilla mukavasti valokeilaan kotimaassaan. Platitude-hitti etunenässään yhtye alkoi soida joka puolella. Myös ahkera keikkailu ja jatkuva panostus aikaansaivat sen, että Bloodpit oli tullut ainakin lähes eturiviin muutakin kuin käymään. Se kuuluisa vaikea kakkoslevy on Bloodpitin tapauksessa onnistunut viemään jutun seuraavalle tasolle, vaikka levyn tekeminen ei bändin mukaan ollutkaan mikään helpoin savotta. Lähes jokaisella osa-alueellaan debyyttiä parempi levy kuitenkin valmistaa tietä sille, että Bloodpit saattaa olla se seuraava suomalainen nimi, joka tunnetaan myös ulkomailla.

Jos ensimmäisen levyn vahvat hetket oli helposti erotettavissa, on Off The Hook alusta loppuun vahva suoritus. Uutta Platitudea levyltä ei ehkä löydy, muttei myöskään selviä haukotuksia herättäviä hetkiä. Heti levyn alusta tarjoiltavan biisikolmikon, synkähkösti pauhaavan Play Your Rolen, kertosäevetoisen mättöpyörteily Rotten To The Core ja rauhallisemmin kaartavan Blue In The Facen, voisi milloin tahansa nostaa omiksi sinkuikseen ennakkona maisteltun Wise Men Don´t Cryn seuraan. Särölaukkaavat Born A Whore ja Leave Me Dead kaahaavat kaikesta tylyydestään huolimatta myös melodisesti, ensin mainitun kuorokertsin ja jälkimmäisen raskaan pudotuksen esitellessä yhtyeen eri puolia. Only Our Namen saha nytkyy uhkaavasti, kertosäkeen kaartaessa komeasti korkealta.

Rauhallisemmin pohtiva Hurts Like Hell jättää ehkä kylmimmäksi, muttei ole sekään silti mikään huono kappale. Raivokkaan synkkä, kerrossaan valoisampi Off The Hooks, raskaasti sykkivä mahtislovari One Life, kipakka rokkimätke Balls ja kohtalokkaasti muisteleva I Remember saisivat Alice In Chainsin, Soundgardenin ja kumppanit myhäilemään tyytyväisinä – heidän luomansa musiikillinen maailma ei ole vaipunut unohduksiin vaan siitä sikiää yhä uusia omannäköisiään vahvoja yhtyeitä. Vaikka Bloodpittiä ei oikeastaan kannata lähteä samaan karsinaan lassoamaan, ovat vaikutteet silti selkeästi kuultavissa. Off The Hookilta ei oikeastaan puutu kuin se pienenpieni kipinä, joka juuri Platituden kohdalla liimasi kaiken kohdalleen. Ja pidemmällä kuuntelulla Off The Hook toimii ilmankin, onhan se selkeästi hieman erilainen ja omannäköisensä sekä edellistä tasapainoisempi ja parempi Bloodpit-levy.