Au Revoir Simone: The Bird of Music

Moshi Moshi

Kiinnitin ensimmäisen kerran huomiota nykiläistrioon, kun luin yhtyeen säestäneen ohjaaja-auteur David Lynchin runonlausuntaa. Tämänlainen tempaus on omiaan herättämään mielenkiintoa, sillä lynchmäisyydestähän on tullut musiikinkin parissa adjektiivi, johon on totuttu liittämään joukko positiivisia konnotaatioita. Ennakko-odotusten vastaisesti trio ei soita kuitenkaan savuista yökerho tunnelmointia tai poikkitaiteellista häröilyä. Aurevoir Simonen tyylilaji on kepeä ja raikas synapop.

The Bird of the Musicilla Casiot soivat muovisesti ja rumpukoneet puksuttavat monotonista perusbeatia. Tämän päälle kaunisääniset tyttöset laulavat ilmeettömästi, kuten tyylilajiin kuuluu. Paikoin sointimaailmaa personoivat onnistuneesti torvisovitukset, jotka tuovat lisää hilloa leivän päälle. The Lucky One aloittaa levyn lupaavasti kellojen kilkutuksella ja hellyttävällä melodialla. Kolmosraita, upea Fallen Snow, hurmaa beachboys-uruilla soitetulla hienolla sointukierrolla ja jopa progressiivisella rakenteellaan. Tämän jälkeen ilonaiheet jäävät kuitenkin vähiin, ja yhtyeen musiikki paljastuu varsin tavanomaiseksi, viileän tyylikkääksi elektropopiksi. Albumin ongelma on perustavaa laatua: sillä on liikaa täyteraitoja, jotka muistuttavat liikaa toisiaan. Ja tämä alkaa rasittaa, sillä se alleviivaa yhtyeen ilmaisun mitäänsanomattomuutta. INLAND EMPIREä näkemättä herää kysymys: onkohan entinen suunnannäyttäjä Lynch pudonnut vanhoilla päivillään kelkasta, vai onko hänen mesenaatiksi ryhtymisen takana kenties transendentaalisen meditaation kaapuun verhoiltu kupla.

Kommenttien keskiarvo:

davidbowiegirl kommentoi 25.03.2010:

Pisteet:

One of the sweetest albums I've heard. The start is a bit hard but it gets better on the last half of the album.

Yksi söpöimmistä (ja kevyimmistä) levyistä joita olen kuullut. Alku hieman kangertelee mutta viimeistään puolivälistä lähtien asiat lähtevät rullaamaan. Suosittelen kuuntelemaan iloisina kesä- tai syyspäivinä.