Ronnie Starr: Off The City

Bianca Pop

Helsinkiläinen rokkitrio on tullut tutuksi lähinnä live-muodossa. Retro-vaikutteet ja iloinen rokkienergia on tallella, mutta yhtyeen kakkoslevyllä vastaan leijaileva kepeys ja rennon melodinen pehmeys on uutta. Siis uutta minulle, kun en ole edellistä levyä kuullut. Toki esimerkiksi avausraita Living Off The City kaartaa myös kipakan tummasti, A Broken Love Song kitaroi raskaastikin ja They Know on lähinnä pienesti väijyvä, mutta pidemmälle kuunnellessa levyn ilmeeksi muodostuu iloinen, hivenen kaihoisa hymy ja särö kaikaa enemmän pehmeästi kuin päällekäyvästi. Huolimatta kolmimiehisyydestä on soittoa maustettu mukavan monipuolisesti pienillä tilutuksilla ja soundi on tarvittaessa yhtä iso kuin tuplasti soittimia räimivällä yhtyeellä.

Someone Tenderistä lähtien levy kääntää hymyn päälle, olipa sitten kyseessä Never Tear Us Apartin öinen kaiho, hiukan vakavampi-ilmeisen A Lifetimen kaikuisa majesteettisuus tai levyn ehkä parhaan kappaleen Let It Rain dylanmainen arkisuus. Myös Chain The Bluesin rullaavuus ja Ordinary Lifen kiireettömyys toimii. Hyväntuulisuudesta ja melko monipuolisesta sävyskaalasta huolimatta yhtye ei muutamaa herkullista hetkeä lukuunottamatta kuitenkaan saa tiivistettyä selkeästi kehittyneestä ja keskimääräisesti erittäin hyvällä pohjalla olevasta kaavastaan sitä kuuluisaa viimeistä kipunaa. Siksi levyä kyllä soittelee mielellään muttei ehkä ensimmäisenä nosta kuluvan vuoden merkkitapausten joukkoon.