Ektro Records

Aloitetaan ilmeisimmästä. Plain Riden laulajan, Janne Westerlundin, vokalisointi muistuttaa suuresti 22 Pistepirkon P-K Keräsen ulosantia. Pirkkomainen kähinä on Westerlundin laulun ensimmäinen vertailukohde, mutta olen kuulevinani äänessä välillä myös Tom Waitsin sävyjä sekä silloin tällöin ääntelyä, joka olisi voinut lähteä teini-ikäisen, ensimmäisia kunnon kännejään vetävän Kurt Wagnerin äänielimistä. Aivan Lambchopia ei Plain Riden musiikki kuitenkaan ole, sillä pehmeimpienkin kappaleiden tapauksessa joutuu ensin kakistelemaan Westerlundin laulun takia. Mutta jahka kakistelut on suoritettu, voi musiikista nauttiminen kunnolla alkaa.

Plain Ride on itselleni tuore tuttavuus. Nettiretki paljastaa miehistössä olevan kasvoja esimerkiksi Chainsmokerista ja Circlestä. Yhtyeen kotisivuilla todetaan, ettei musiikki ole sen kummemmin perinteistä kuin avant-gardeakaan. Plain Ride jatkaa vaikutteiden luettelemisella: perinteinen amerikkalainen musiikki – folk, kantri ja blues – on tekemisessä läsnä. Saksanmaalle kumarretaan krautrockin hengessä. Folk, kantri ja blues ovat tutuhkoja elementtejä, krautrockia en ole (tietääkseni) koskaan kuullutkaan (olettaisin sillä olevan jotain tekemistä junnaamisen kanssa). Yhtä kaikki, vajavaisemmallakin tietämyksellä voidaan todeta, että edelläluetellut termit pätevät Plain Riden musiikkiin varsin hyvin. Strange Trial on perinnetietoista musiikkia omapäisellä tatsilla.

Porilaisyhtyeen toinen pitkäsoitto on kasvavaa laatua. Vaikka Plain Riden musiikki ei periaatteessa järin hankalaa olekaan, kaikkea ei sisäistä kertakuulemalta. On virkistävää huomata useamman pyörityksen jälkeen jossain taustalla soiva vaskipuhallin tai huomata, että aluksi ärsytystä aiheuttanut kertosäe kuulostaa kymmenennellä kerralla jo loistavalta. Kaiken kaikkiaan, kaikki materiaaliExposed to Lightin herkästä alusta, Guiding Lightin maanisen junnaavuuden (Bingo?) ja hienon huuliharppuvälikkeen kautta aina Satellites or Starsin muodostamaan päätökseen on hienoa kuultavaa.

Alussa analysoitu laulu on välillä ehkä hieman yksioikoista, mutta juuri siksi korostaa soiton monipuolisuutta. Westerlund yhdessä bändikavereidensa Pekka Jääskeläisen (basso), Julius Jääskeläisen (kitara, koskettimet) ja Juho Viljasen (rummut, pasuuna) luo äänimaisemaa, joka kuulostaa välillä kiihkeältä, välillä lohdulliselta. Sointi onnistuu aina välittämään tiettyä lämpöä kotistereoiden kaiuttimien kautta, mikä on erityisen hienoa.