Aksu: Oioioi

Poko

T�m� on levy, joka jakaa mielipiteit�. Toisille t�m� on todella �rsytt�v�ll� nasaali��nell� esitetty� heikohkoa ja muka hauskaa pilipalipoppia, jossa lyriikat ovat huonon huumorin kaapuun verhottuja latteuksia. Toisille t�m� on virkist�v�� uutta musiikkia, jossa yksinkertaisuus ja reipas k�sity�l�ishenki ovat p��asioita kappaleiden rakentelussa. Kuulun j�lkimm�iseen ryhm��n.

Aksun toinen albumi, nyt isomman Poko Rekordsin nimiss� julkaistu Oioioi edustaa nyt miellytt�v�sti yh� enemm�n esill� olevaa naivistista pop-iloittelua, johon on helppo yhdist�� sellaisia nimi� kuin esimerkiksi Regina tai TV-resistori. Sinkku Ei sen niin oo v�li�, jolla on my�s kunnia aloittaa levy, on tuonut vertailukohtia esille enemm�nkin ja saa aikaan jopa pelon siit�, ett� Aksu tyytyy kopioimaan n�it� kielt�m�tt� ansiokkaita vertauskohteitaan ja vaipumaan siihen samaan unholaan mihin Pokon uudet kiinnitykset usein pian (ja syyst�) joutuvat.

Pelko on turha. Kuten aikaisemmankin levyn kohdalla, joka sis�lsi herran kaikki 10 ensimm�iseksi tekem��ns� kappaletta, raidoiksi on t�ll� kertaa ujutettu Aksun el�m�ns� aikana tekem�t kappaleet 11 � 20. Tosin toisin kuin debyytill�, raitoja ei ole aseteltu tekoj�rjestykseen. Luulisi t�m�n l�hestymistavan p��st�v�n l�vitse jotain heikompaakin materiaalia, mutta kumma kyll� n�in ei ole. Levyn kahden euron konepiipitystaustoja maustavat vain toisinaan �oikeat� soittimet, mutta fiiliksi� on saatu upotettua musiikkityylist� jos toisestakin. Sinkun tahallisen kornilla tavalla t�rke�n toimiva tanssibiitti, Fiiliksen ristomainen punk-kitarakohkaus ja Konnaripojan tarinoiden tasaisesti eteenp�in hakkaava kohtalonomainen syke saavat vastapainokseen Satuprinsessan Leevi & the Leavings -haikeutta ja Suursy�m�rin kuusiminuuttista kokeilevaa tajunnanpoksahtelua. Mit� voi todeta siihen, ett� koko albumi p��ttyy Alphavillen Forever Young-kipaleen versiointiin Jangsteri vain, joka viel�p� onnistuu monilla tasoilla? Min� totean: �Bravo!�

Lyriikat ovat oma lukunsa. Aksu k�sittelee lauluissaan koulupojan rakastumista, trendej�, kummituksia ja joskus ihan t�ytt� dadaakin (kuten Suursy�m�rin �popsi, popsi porkkanaa� -lainailut). Tekstit eiv�t kumminkaan ved� liikaa huomiota puoleensa, vaan varsin usein nasaali-ilmaisu lomittuu musiikin sekaan eik� nouse liian selke�sti esiin ��nimatosta. N�in musiikki ei kulu turhan nopeasti. Sis�ll�n muoto on l�hinn� simppeli� hassuttelua, mutta huumorimusiikista sanan varsinaisessa mieless� ei ole kyse. Kyseess� on ilmaisukeino, mutta ei p��asia. Aksun ilmaisua ryyditt�v�t satunnaiset naistaustalaulut, jotka tuovat kappaleisiin virkist�v�� ilmavuutta. Heikompia raitoja on vain pari: Suursy�m�ri on ehk� hieman liian ylitse paisunut kokeilu ollakseen t�ysin onnistunut, ja kummitustarinointi Aaveilu taas on mainiosta kertos�keest��n huolimatta liian minimalistinen tiluttelu muuhun albumiin n�hden.

Aksun vieh�tysvoimassa on kyse samasta asiasta kuin miksi t�t� vihataan. Kaikessa on niin paljon pokerinaamaista rohkeutta ja kieli poskessa tehty� meininki�, ett� tosikon vaikea niell� t�t� kaikkea. Koska hauskaa pit�vill� artisteilla on turhan usein kohtalona joutua liian vakavasti itsens� ottavan kritiikin raskaan vasaran alle, Aksua kohtaan olisi v��ryytt� sanoa t�m�n tekev�n silkkaa kertak�ytt�ist� vitsimateriaalia. Oioioissa on kyse el�m�nilosta, eik� vain halvoista nauruista.