Parlophone

Support Your Local Poet. Näin osuvasti lukee skotlantilaisen Idlewildin tuoreen The Remote Part-levyn kannessa. Arkipäivän runoilijoiksi Idlewildiläisiä voineekin hyvällä omallatunnolla kutsua, sillä onneksi levyn aiheet välttelevät yletöntä symboliikka-hienostelua ja tökeröimpiä kielikuvia. Varsin konstailematonta on myös bändin musiikki – sinänsä tehokkaassa voimapopissa on hetkensä, mutta väsyneimmillään anti jää selvästi pakkasen puolelle. Todellinen vimma ja henki uupuvat.

Lopullisesti Remote Partin kaataa syvyyden puute; yksinkertaisten popautusten ja rivakampien säröveistelyjen takaa ei tiukankaan etsimisen jälkeen paljastu mitään erityisen mielenkiintoista tai houkuttelevaa. Lisäksi minua Idlewildissa vaivaa sen toivottomuus – melankoliassa rypemisenkin voi tehdä tyylillä ( kuten vaikkapa Nick Cave ja The Walkabouts ) , mutta tämänkaltainen ruikutus ei vain toimi. Out Of Routinen kaltaiset vauhdikkaammat tuuttaukset onnistuvat tämän sudenkuopan välttämään, sillä niissä bändi tuntuu olevansa hieman paremmin elementissään. Unohtakaa siis puolitempoiset lallattelut ja antakaa kitaroiden raikua!

Idlewildin kaltaisia bändejä vaeltaa pallollamme aivan riittämiin – periaatteessa potentiaalia reserveissä olisi, mutta kipsatuilla jaloilla on vaikea joogata. Ehkä tämä näkymätön kipsi nuoren bändin harteilta vielä rapisee, kestihän mm. Manicsien ja Blurin harjoittelukausi useamman levyn ajan. Kyllä Idlewildin tekemisiä kannattaa sivusilmällä seurata.