Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 34 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Sadist: Sadist
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Beyond Productions

Italialainen Sadist oli omalta osaltaan muokkaamassa metallin historiaa 90-luvun alkupuolella. Progehtavaa deathmetallia persoonallisella tavallaan veivannut yhtye hukkasi kuitenkin uuden vuosituhannen koitteessa suuntansa. Yhtyeen ”ensimmäisen elämän” viimeiseksi albumiksi jäänyt Lego vuodelta 1999 kiteyttikin uudistumista kaipaavan ryhmän ongelmat, minkä jälkeen Sadist hajosi hissukseen. Kuusi vuotta myöhemmin vanha suola alkoi kuitenkin janottamaan ja nyt, kahdeksan vuoden levytystauon päätteeksi, italialaiset ovat saaneet valmiiksi ihka uuden albumin.

Kun yhtyeen diskografiasta löytyy Above The Lightin kaltaisia klassikoita, joutuu uusi tuotos väistämättä ankaran vertailun kohteeksi. Kuinka ottaa sitäpaitsi reilulla tavalla huomioon kulunut aika, sekä kaikki ne lukemattomat nuoremmat yhtyeet, jotka ovat imeneet pioneereista vaikutteita omaan musiikkiinsa? Haaste on kova, mutta Sadist pystyy vastaamaan siihen sentään tyydyttävällä tavalla.

Yhtye yhdistelee jälleen klassisesta musiikista tuttuja melodiakuvioita raskaaseen, koukeroiseen ja terävään deathmetalliin. Terävä tykitys äityy myös vähän väliä jazzahtavaan rullailuun, kappaleiden hypähdellessä villin vapaasti suunnasta toiseen. Vaikka osa näistä käännöksistä tehdään käsijarrua käyttäen, soljuu musiikki silti vapaan oloisesti eteenpäin. Vokalisti tyytyy käyttämään laulunsa rosoisinta puolta, mutta koska laulua ei kuulla paljoakaan, tuo ei pääse juuri puuduttamaan. Pienistä puutteista huolimatta uutta albumia voikin pitää lopulta onnistuneena päänavauksena uudelle kaudelle, jonka soisi kestävän vielä pitkään. Jokin kun kertoo minulle, että se yhtyeen suurin albumi saattaa sittenkin olla vasta tulossa.

Linkki: Sadist
Päivämäärä: 18.05.2007
Lukukertoja: 662


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Sadist

Italialainen pitkän linjan deathmetal bändi, jonka raskaassa ja teknisessä metallissa on aina ollut vahva progressiivinen thrashiin viittaava vivahde.

Trevor - laulu
Tommy - kitara ja koskettimet
Andy - basso
Alessio - rummut

Kotisivut: www.sadistribe.com

(Päivitetty 24.07.2007)
Levyarviot:
Sadist

18.05.2007
Arvostelijana Mika Roth

Livearviot:
Metalcamp - tiistai

17.07.2007
Tolmin/Slovenia