Jonna Tervomaa: Parempi loppu

Mercury

Jonna Tervomaa tuskin tarvitsee kovinkaan laajaa artistiesittelyä; lapsitähteys, sen kritisoiminen ja lopulta neljän omaehtoisen soololevyn tekeminen riittänevät tekemään sen valtaosalle lukijoista. Viides pitkäsoitto on kuitenkin ennakkoasetelmiltaan muutoksen levy, sillä säveltämisen päävastuu on ensi kerran Tervomaalla itsellään – yhdessä kitaristi Jussi Jaakonahon kanssa. Tätä taustaa vasten tuntuu kuitenkin hyvinkin yllättävältä, kuinka pieni muutos on edellisen, Halo-levyn kappalemateriaaliin nähden. Kenties tuotanto-suotimet ovat varmistaneet, että Parempi loppu on edeltäjänsä tavoin laadukasta ja oivaltavasti sovitettua musiikkia, joka saattaa hyvinkin koskettaa, mutta ei kovinkaan herkästi sykähdytä.

Mielenkiintoisena teemapiirteenä levyn koko kaaren matkalla on haikeus, joka kuitenkin päätyy toiveikkaaseen loppuun. Tervomaa itse on kiistänyt tiukasti ajatelleensa teemalevyn tekemistä – vaan minkäs teet, kun niin sävellykset, sanoitukset kuin levynkansigrafiikatkin tuntuvat tällaista tulkintaa tukevan. Parasta Tervomaassa on tälläkin kertaa äänen lämpö ja rehellisyys. Harvasta naislaulajasta välittyy näin vahvasti oikean ihmisen tuntu. Toisaalta kappaleista on sävellysten mahdollisesta persoonallisuudesta huolimatta sovitettu hyvin samankaltaista muotokaavaa toistavia. Äärimmilleen tämä kärjistyy, kun kuuntelee Läpikulkumatkalla ja Valmista mut -kappaleiden introja. Kitaran ja ja pianon vähäeleinen yhteiskuvio saattaa olla vaikuttava tehokeino, mutta ei peräkkäisissä kappaleissa.

Positiivisimpia erottautujia levyllä on kiistämättä Linnut ja dueton (Tervomaa x2) hengessä soljuva Hyvä opetus. Lintujen junnaava synkkyys terävöityy sitä edeltäneiden kappaleiden keskinäisen tasaisuuden jälkeen. Hyvän opetuksen pienuus puolestaan tuo mukanaan miellyttävää raikkautta. Levyn loppupuoli tuntuu tosin muutenkin terävöittävän kokonaisuutta. Kun sävyvaihtelua kappaleiden välillä on enemmän, saavat ne kaikkein tervomaamaisimmat kappaleetkin arvoisensa esiintymisympäristön.

Parempi loppu on ehdottoman lämminhenkinen ja hyvää tarkoittava levy. Kun levyä kuitenkin on tehty nimenomaan kappalekohtaisella fokuksella, kaipaisi myös soundi- ja sovituspuoleen ennakkoluulottomuutta ja laajempaa variaatiota. Loppua kohti piristyvä levy uhkaa menettää otteensa kuulijaan neljän ensimmäisen kappaleen aikana. Alku uhkaa langeta kammottavaan ihan kiva -kategoriaan, mutta onneksi levy saa kammettua itsensä sieltä ylös. Levyn tematiikan voidaan katsoa myös viitoittavan Tervomaan uraa; edessäpäin odottaa aina tulevaisuus.