• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Amy Winehouse: Back to Black

Universal

Amy Winehouse on saanut jo loistavia arvioita ja arvokasta mediahuomiota, eikä hän oikeastaan tarvitsisi yhtään arviota lisää. Arvioiden sijaan arvostusta tosin ei koskaan voi olla liikaa, ja Winehousen kohdalla kaikki arvostus on ansaittua.

Levyn voisi tietenkin jaotella biiseihin, koska onhan niillä totta kai nimetkin. Toisaalta niin on myös tunteilla eikä niidenkään nimiä tarvitse sanoa ääneen tunteakseen jotain. Ainoa millä on väliä, on se ääni. Tuo taivaallinen ääni, joka pieksee 100 American Idol-voittajaa yhdellä huokauksella. Winehousen ääni väreilee jumalaisella vaivattomuudella. Saman uskomattoman piirteen voi myös havaita Lauryn Hillin laulussa, kun hän kajauttaa Killing me Softlya. Tekniikka on siis täydellistä, jos sitä edes tekniikaksi haluaa kutsua, koska tällaista ääntä ei voi harjoittelemalla saada. Winehousen äänessä kuuluu myös elämäntapa: viskiä, kahvia, tupakkaa ja soulia.

Mielettömänä uutena voimana Winehousessa kuuluu monet entiset suuruudet. Winehousen fraseerauksessa on samaa leikittelevyyttä kuin Billie Holidayllä, yhtä mahtava ääniala kuin Sarah Vaughanilla ja tummaa väriä kuin Shirley Basseyllä. Back to Black –levyn yllä leijailevat kaikki entiset suuruudet, koska platta on tuotettu kunnioittamaan menneitä, mutta kuulostaen silti tuoreelta. Vahvimmat yhtymäkohdat tulevat tietenkin 60-luvun popahtaviin soulbiiseihin, mutta nykyaikaisella otteella. Napakoiden hiphop –komppien taustalla voi kuulla muhkeita jousi- ja torvisovituksia, hieman Phil Spectorin luotsaamien Wall of Sound -tyttöbändien tapaan.

Levy on yhtä kiinni ajassaan kuin Marvin Gayen What´s Going On -albumi, se ottaa kuulijan samanlaisen tunteikkuuden valtaan kuin Stevie Wonderin tupla Songs In The Key Of Life ja se sisältää yhtä paljon tiukkoja hittejä kuin Aretha Franklinin Lady Soul -platta. Tässä tapauksessa pitäisi tosin puhua enemmänkin Mistress Soulista.

Rakastajattaren sanat soivat katkerasta kaipuusta ja petoksesta. Sanat ovat pieniä tilannekuvia, hetkistä joissa pakokauhu koputtaa ovelle ja tärkeintä on vastustaa pulloa. Hän on liian monta kertaa alistettu miesten toiseksi naiseksi, mutta tästä eteenpäin tyhmät miehet saavat jäädä. Parhaiten soi toiveikas kappale, joka muistuttaa, että kyyneleet tulevat vielä kuivumaan.

Kommenttien keskiarvo:

JariJ kommentoi 27.07.2011:

Pisteet:

Oli pakko kaivaa levy hyllystä Winehousen traagisen kuoleman jälkeen ja kyllä, levy kuulosti edelleenkin aivan loistavalta. Myöhempien tapahtuminen valossa levyn tunnelmaan tuli vielä pieni ekstraripaus tunnetta, hieman samaan tapaan kuin Jeff Buckleyn Gracessa aikanaan. Mielenkiintoista oli myös huomata, että nyt enemään huomiota kiinnitti aikanaan tutkan ohi menneisiin kappaleisiin, kuten Wake Up Alone ja Some Unholy War, ehkä siksi että Rehabit ja kumppanit ovat kärsineet jonkin verran vuosien esilläolosta. Hiteistä eniten maaliinsa osuu edelleenkin levyn nimikappale, jonka tulkinta nostaa viimeistään Winehousen esikuviensa rinnalle.

Kiitos ja lepää rauhassa.