Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 132 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Before The Dawn: Deadlight
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Stay Heavy Records

Vuodesta toiseen on Tuomas Saukkonen uupumattomasti nostanut Before The Dawnia kohti suomalaisen metallin mestaruussarjaa, vaikka vastoinkäymisiä on matkan varrelle riittänyt. Vajaa kaksi vuotta sitten kokoonpano alkoi asettua viimein kohdilleen ja keväällä 2006 julkaistu neljäs pitkäsoitto The Ghost olikin jo selkeä osoitus uudesta suunnasta.

Nousujohteinen vaihe jatkuu edelleen ja Deadlight on erityisesti kokonaisuutena tyystin omaa luokkaansa verrattuna aiempiin albumeihin. Saukkonen on aina taitanut riffien luonnin, mutta nyt herra tuntuu keksineen kitaransa kanssa aivan uuden yhteisen kielen. Ässä-riffejä riittääkin nyt koko kiekon matkalle, eikä melodioissakaan ole valittamista. Yksi merkittävä palanen menestyksen kaavassa on myös basisti Lars Eikindin puhtaat vokaalit, jotka täydentävät Saukkosen ärjyntää ja murinaa nostaen lopputuloksen lähelle täydellisyyttä. Runsaan miehisen vokalisoinnin lisäksi kuullaan myös joitain Katja Vauhkosen laulamia osuuksia, jotka jäävät tosin selvästi oppositioon.

Deadlightin todellinen voima lepää kuitenkin kappaleiden ytimissä, sillä albumin koukeroinen sielu alkaa paljastua vasta muutaman kuuntelukerran jälkeen. Toki kiekko kuulostaa jo ensimmäisellä kierroksella maukkaalta, mutta biiseissä on niin monen monituista pikku koukkua, yksityiskohtaa ja melkeinpä piilotettua palasta, ettei niitä kaikkia voi millään huomata yhdellä kertaa. Hetkittäin biisien rakenteet suorastaan huimaavat monimutkaisuudellaan, mutta vastavuoroisesti yhtye uskaltaa myös toisinaan pelkistää ilmaisunsa äärimmilleen. Erilaisten vastakohtien kanssa pelaaminen nouseekin erääksi albumin kantavaksi teemaksi.

Tasokas materiaali saa vielä arvoisensa puitteet julkaisun korkean laadun ansiosta. Albumin soundit ovat sanalla sanoen herkulliset, soittimet erottuvat kirkkaasti ja selkeästi, eikä tekniseltä puolelta löydy etsimälläkään valituksen aihetta. Uutukaisen perusteella on helppo todeta, että Before The Dawn on ansainnut paikkansa auringossa ja eiköhän se lopullinen läpimurtokin suosion kentillä ala tällaisella kiekolla hissukseen toteutua.

Linkki: Before The Dawn @ Desibeli
Päivämäärä: 26.04.2007
Lukukertoja: 1860


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Before The Dawn

Melodista tummempaa metallia soittava kotimainen yhtye.

Kotisivut: www.beforethedawn.com

(Päivitetty 03.07.2007)
Levyarviot:
Deadlight

26.04.2007
Arvostelijana Mika Roth
17 am

08.06.2004
Arvostelijana Miika Jalonen

Livearviot:
Tuska Open Air - lauantai

30.06.2007
Kaisaniemi/Helsinki
Nummirock – lauantai osa 1

23.06.2007
Nummijärvi/Kauhajoki
Moonspell (PT), Before The Dawn, Embraze

27.09.2006
Nosturi/Helsinki
Sirkkelirock

14.01.2006
Tavastia/Helsinki
Heavy Metal Weekend VII - osa 2

10.09.2005
Tori/Salo
Katatonia (Swe), Amaran (Swe), Before The Dawn

07.02.2004
Tavastia/Helsinki
Nummirockin lauantai

21.06.2003
Nummijärvi