Sister Flo: The Healer

Fullsteam

Riihimäkeläislähtöisen Sister Flon ympärillä tuntuu kuhisevan vähän väliä. Edellinen levy Tragician´s Hat oli arvostelumenestys, laulaja Samae Koskisen soolo jopa jonkinasteinen mediatapaus. En tiedä, loivatko nämä seikat painetta bändille, mutta kuulijaan ne varmasti vaikuttavat. Edeltävästä tuotannosta pitäville tämä valaa väistämättä toivoa täysosumaan ja toisaalta pelkoa notkahdukseen, kun taas hypetyksestä kyllästyneet ottavat levyn vastaan jo valmiiksi kyynisen asenteen saattelemana. Bändi kuitenkin asettelee nuottinsa taiten ja on onnistunut luomaan levyllisen mielenkiintoista ja raikkaan kuuloista musiikkia.

Tuntuu julmalta, että Sister Flolta odottaa jo lähtökohtaisesti osuvia pop-melodioita. Näin on toki tälläkin kertaa, mutta se ei silti tunnu juuri miltään, sillä ”näinhän sen pitikin olla”. Epäreilua, mutta totta. Parasta ja mieleenpainuvinta The Healerilla on sen sovitukset, joista kuultaa vähän väliä tuore oivaltamisen tunne ilman, että nämä yllättävyydet kuulostaisivat päälle liimatuilta.

Levyn nimestä huolimatta sisällössä on myös paljon tummasävyistä melankoliaa. Tavallaan kokonaisuudesta tulee mieleen surutyön tekeminen, kun synkkiin hetkiin alkaa tulla valonpilkahduksia ja toivoa eheytymisestä. Ensimmäinen tällainen kohtaaminen tulee vastaan jo loistavassa avauskappaleessa C´mon and Die With Me, kun uhkaavan synkkä laulumelodia saa tukea elävääkin elävämmästä pianosta. Kaiken kaikkiaan juuri tällaiset dynaamiset synteesit tekevät levystä mielenkiintoisen ja virkeän. Rule The Worldissa on kieroa groovea, jotain, joka viittoo aina Stevie Wonderiin asti, kun taas levyn nimibiisin C-osassa on joitain vivahteita Bruce Springsteenin suuntaan. Tämä kaikki tuo tervetullutta vaihtelua Samae Koskisen sinänsä ilmeikkääseen ja hyvin tunnistettavaan, kuiskaavaan laulusoundiin, joka kiistämättä luo suuren osan Sister Flon perussävystä. Kaikkein korkeimmalle nousee kuitenkin Departure, joka maalaa erilaisia sävyjä hengästyttävän osuvasti. Jos hauraus ja svengi lyövät kättä tähän tapaan, alkaa allekirjoittanut olla myyty. Sister Flota kuunnellessa tulee ihmetelleeksi, miten vetävänkuuloisesti tällaista osittain unista poppia pystytäänkään soittamaan. Se kuuluu levyn ehdottomiin vahvuuksiin. Ilman muutamia, aavistuksen puuduttavia vaiheita levy kipuaisikin lähelle tähtäimenä olevaa polttopistettä. Jo nyt se on erinomainen teos, ja osoitus monipuolisten vivahteiden taidosta.