Hotguitars: …Pronounced (hot gi´ta:s)

BV2

Hotguitarsin uusi albumi on niitä levyjä, joita arvostellessa olisi äärimmäisen helppoa ottaa käyttöön luokittelu ”tekotaiteellista paskaa”. Tämä oikeastaan mitään kuvaamaton termi kun tavataan kaivaa esiin aina, kun joku on erehtynyt soittelemaan levylle muita kuin populaarimusiikin muotokieleen sidottuja säveliä. Popmusiikin sijaan mm. Circle-yhteyksistään tutut Jyrki Laiho ja Teemu Korpipää esittävät kuitenkin jonkinlaista noisepohjaista äänimaalailua, jonka tavoitteena eivät ole nopeat koukut ja pikainen nautinto, vaan kuulijan alitajuntaa syvältä peilaavat äänikollaasit.

Pronouncedilla vierailijoiden kädenjälki näkyy vahvana. Tommy Lindgren käy räppäämässä parilla meluisasti hopahtavalla raidalla ja Pekka Kuusisto viuluineen saa hänkin käsittelyynsä pari teosta. Lähestulkoon jokaisella kappaleella on mukana vierailija merkittävässä roolissa, mikä hämärtää käsitystä levyn tekijästä. Tämä on kuitenkin positiivista, sillä albumin äänimaalailut on näin saatu kasvatettua mukavasti erilleen toisistaan. Koska kappaleet – vai pitäisikö sanoa ”maisemat” – ovat usein itsessään pysähtyneitä ja junnaavia, tuo materiaalin keskinäinen vaihtelevuus levylle tervetullutta variaatiota.

Provosoivimmillaan Hoguitarsin noise on kuin irvokas keskisormi sovinnaisuuden takapuolessa (Sexcess Magnitude), pimeässä nurkassa vaaniva hirviö (Plow My Cock Boarder) tai jalkojen alla mureneva maanvyörymä (Runaway Boys). Valitettavasti kaikki teokset eivät saa aikaan näin voimakkaita assosiaatioita, ainakaan tämän kuulijan päässä. Levylle mahtuu myös muutama mitäänsanomattomampi esitys, minkä vuoksi lopputulos ei ole kaikesta möykkäämisestä huolimatta kovin kokonaisvaltainen. Ehkä pieni pistäytyminen harmoniarikkaammissa maisemissa olisi tuonut levylle myös ripauksen kauneutta, jota jää vähän kaipaamaan kaiken synkkyyden ja raskauden keskellä. Nyt ainoaksi kevyemmäksi esitykseksi jää Custom Drummerin kanssa tehty leikkisä Ten Finger System.