m-dulor

Lumi narskuu, pakkanen syö puiden oksia ja Wojciechin avaa levynsä harmonisella maalailulla. Musiikilliset yhteydet Sigur Rósin arktisiin veljiin ovat päivänselviä, mutta sillä ei ole väliä, koska tässä ei olla luomassakaan Suomen Sigur Rósia. Toinen selkeä vaikuttajayhtye on kotimainen Liekki ja kenties myös amerikkalainen Mercury Rev. Joissain yhteyksissä ilmaan on heitetty jopa nimi Flaming Lips, mutta se poikkeaa kurssilta jo liiaksi. Wojciechin uudella pitkäsoitolla kuulee näitä vaikutteita, ja ehkä hieman liikaakin.

Kansilehtiä selatessa tuntuu, että kyseessä on vahvasti levyn kaikki biisit tehneen ja useimpia soittimia soittavan Jari Oisalon hengentuote. Toisena primus motorina toimii koskettimien ja kitaran varressa Sami Lehtonen, mutta Jarilla on yliote tekijyydessä. Jari hoitaa bändissä myös laulupuolen, jossa on ajoittain jotain häiritsevää, johtuen osaksi tökkivistä lyriikoista. Lyriikat ovat kyllä hienon moniselitteisiä ja toimivia runoina, mutta laulettavuudesta en sitten tiedä. Liekilläkin dadalyriikat muotoutuvat juuri sen mukaan, miltä ne kuulostavat laulettuna. Esimerkiksi Hallava, Verhot ja Sointulan talviyö toimivat paljon paremmin luettuna.

Lyriikat toimivat, bändi soi hyvin ja sovituksissakin on mukavia koukkuja, mutta. Itselleni suureksi ongelmaksi muodostui, että kuulin vain bändin vaikutteet, mutten bändin omaa ääntä. Omaperäisyys jäi muiden, jo aikaisemmin mainittujen esikuvien, alle. Lisäksi olisin kaivannut useimpiin biiseihin samanlaista tanakkuutta kuin kappaleissa Verhot ja Ilotulta. Kokonaisuuskin olisi saanut olla hieman monimuotoisempi. Nyt levy saattaa tuntua paikoin tasapaksulta. Vaikken olekaan täysin myyty, on Wojciechin hyvä lisä suomenkielisen musiikin rintamalla ja jään kiinnostuksella seuraamaan bändin kehitystä.