Infernaeon: A Symphony of Suffering

Kaksi seikkaa Infernaeonin albumissa saivat mieleni lämpenemään sille jo ennakoivasti: Yksi, tyylikäs kansikuva, muistuma ajoilta jolloin deathmetal-yhtyeillä ei ollut vielä varaa palkata graafikoita suunnittelemaan kansitaidetta. Ja kaksi, levyn kompakti kolmenkymmenen minuutin mitta. Viihteen joka saran vallannut mammuttitauti on pahanlaatuinen vitsaus - joskus tiiviimmin saa sanottua enemmän, kun kuulija/katsoja/lukija ei turru ja nukahda.

Levyä kuunnellessa tulee kuitenkin mieleen, että ehkä kansi esittääkin musiikkiluokkaa yhtyeen kotiosavaltiossa Floridassa - siellähän perinteet deathin saralla ovat pidemmät kuin ehkä missään muualla. Infernaeon onkin sisäistänyt genren maneerit vähän turhankin hyvin (kahden jäsenen Monstrosity-tausta näkynee tässä), ja ilmeisesti tiedostaa tämän itse, sille levyn omaperäisyysastetta on pyritty nostamaan parittamalla death-sahaus "sinfonisen" norjalaisbläkkiksen koskettimiin. Idea on ihan hyvä - mutta sitä olisi kannattanut työstää vielä hiukan pidemmälle. Nyt nämä kaksi elementtiä tyytyvät apinoimaan toisiaan, sen sijaan että ne loisivat jonkinlaisia kontrasteja musiikin sisälle, tai kävisivät edes dialogia keskenään. Pettymys mikä pettymys.