Clap Your Hands Say Yeah: Some Loud Thunder

Wichita Recordings

Clap Your Hands Say Yeah sai samannimisen debyyttialbuminsa (2005) aikoihin osakseen melkoista hype� ja onnistui monien nettijulkaisujen, mm. Pitchfork Median suopealla my�t�vaikutuksella nousemaan varsinaiseksi indie-ilmi�ksi, myyden tee-se-itse-periaatteella kymmeni� tuhansia levyj� ilman levy-yhti�n markkinointidollareita. T�llaisen tuhkimotarinan varjolla b�ndin on ollut hyv� ponnistaa julkisuuteen, mutta mitenk�h�n orkesterin k�y nyt kun hehkutus on laantunut ja odotettu toinen pitk�soitto n�kee p�iv�nvalon? Paineet studiossa ovat luultavasti olleet kovat, joten ei ole ihme ett� CYHSY tekee sen mit� niin monet muutkin puihin kehutut debytantit: vaikean kakkosalbumin.

Kuulija saa korvilleen kunnon r�k�isyn heti levyn avaavalla nimikappaleella, joka on s�vellyksen� varsin perinteist� indiepoppia, mutta kompressoitu ja masteroitu niin ruvelle ett� sen kuunteleminen korvakuulokkeilla on kuin kaataisi pikkukivi� t�rykalvoillensa. T�m� on kuitenkin vain yhtyeen pel�stytystaktiikkaa, mink� johdosta toisena soiva Emily Jean Stock tuntuukin alun audior��kk�yksen j�lkeen poikkeuksellisen leppoisalta popnumerolta. Dave Fridmannin (mm. Mercury Rev ja The Flaming Lips) tuotanto on kuitenkin l�pi albumin sen verran korkealentoista, ett� konventionaalisesta ��nimaisemasta on vaikea puhua miss��n vaiheessa. Monesti b�ndi kuulostaa silt�, kuin se olisi p��tt�nyt tehd� levyns� k�ytt�m�ll� j�rjestelm�llisesti kaikkea roinaa mit� vain on saanut haalittua soitinkaupan loppuunmyynnist�. Lopputulos on pelottavan h�iriintynyt, mutta samalla kiehtovan monitahoinen ja kuuntelua kest�v�.

Valitettavasti biisirintamalla Clap Your Hands Say Yeah ei onnistu yll�tt�m��n aivan n�in kiinnostavasti. B�ndi osaa kyll� kirjoittaa hyvi� koukkuja, mutta Some Loud Thunderilla niit� annostellaan turhan harvakseltaan. Teemoja uskalletaan kyll� rakennella v�lill� hieman pidemp��nkin (Goodbye to Mother and the Cove), eik� rakenteissakaan pel�t� rikkoa perinteisi� kaavoja. Kuitenkin levyn ainoaksi t�ysosumaksi j�� mainio tanssiraita Satan Said Dance, jonka pirip�isess� biitiss� on jotain pakanallisen koukuttavaa. Kokonaisuus sen sijaan j�tt�� arvioijalle hankalan olon. Toisaalta t�llainen rohkea kuulijan ja itsens� haastaminen on kannatettavaa ja ansaitsee kehut. Toisaalta, oli levy sitten miten kokeileva tahansa, sopii silt� odottaa hyvi� ja kiinnostavia s�vellyksi�. T�ll� kertaa Clap Your Hands Say Yeah ei t�ysin onnistu n�iden kahden ��rip��n yhteen kuromisessa.