Profundi: Omega Rising

Viva Hate Records

Profundi on Thyrfing-laulaja (entinen Nagflar-mies) Jens Rydénin visio extreme-musiikista, hyvin primitiivistä black metallia sisältävä yhdeksän kappaleen keitos, jossa ei paljon armoa anneta tai tunneta. Saatekirjeessään Rydén korostaa visionsa yksilöllisyyttä: tämä on hänen hulluuttaan, hänen musiikkiaan, hänen ahdistustaan ja vaikka mitä. Se onkin sinänsä hienoa. Mutta vaikka arvostankin käsityöläisasennetta (ja jopa jossain määrin tiettyä kusipääasennetta omien tekemisten suhteen) ja sitä, että Rydén on tehnyt kaiken itse, jopa suunnitellut albumin hienot kannet, Omega Rising ei kiekkona kauheasti houkuttele.

Ollakseen kyseessä hulluuden ja sisäisen pimeyden kuvaus, toteutustapa on suorastaan kyllästyttävä. Rydénin örinä ja murina on jokaisessa kappaleessa hyvin vahvasti kaiutettua – ilmeisesti, jotta oikea tunnelma välittyisi. Nyt lähinnä tuppaa naurattamaan. Musiikki on raakaa paahtoa ja periaatteessa sitä saadaan mitä luvataankin: primitiivisyyttä. Valitettavasti tuloksena ei ole kieputtava mielipuolisuuden spiraali, vaan kaavamaiseksi jäykistyvää patsastelua, joka ei ole millään tapaa rankkaa. Paha juttu silloin, kun kyseessä on vain yhdeksän kappaleen albumi. Rydénin sisäinen tuska voi olla todellista, mutta ei kovin mielenkiintoista. Sen sijaan tulos on rähinää rähinän vuoksi. Kitaroiden, rumpujen ja muiden soittimien tilalla on pelkkää sekava ja turruttava äänivalli.

Vain yhdessä kappaleessa tapahtuu kaavan poikkeus, kuudentena raitana jylläävän Silent Hosts Of Decayn synkkä pianonkilkutus yhdistettynä tiettyihin noisemaisiin taustaefekteihin ja patarumpusoundeihin on klisee, mutta kuulostaa mainiolta aloitukselta ehkä jollekin pidemmälle kappaleelle, josta voisi tulla albumin pääteos. Sen sijaan paljastuukin, että kyseinen lepohetki onkin vain lyhyt intro jälleen uudelle rummunpärinä/kaikuörinä-tuokiolle.

Omega Rising on liian pitkä, liian tylsä ja liian kaavamainen ollakseen oikeasti millään asteella ”extreme” –musiikkia. Pokalla tehty sokeripop olisi ollut suurempaa extremeä. Aivan kauheaa paskaa tämä ei ole, mutta vapaaehtoisesti tätä ei kuuntele kuin ehkä koomaan vaipumisen taustahymninä.