The Conquistadors: Mil Mascaras

Elements Music

The Conquistadors on kolmen vaasalaisen muodostama yhtye, joka on herättänyt mediamielenkiintoa lähinnä ulkomusiikillisilla seikoilla. Kun kasvoilla on naamiot ja ohjenuoraksi julistetaan ”biisi valmiiksi päivässä” -tyyppistä dogmaa, uhkaa itse musiikki jäädä toissijaiseksi. Kotikuuntelussahan ei naamioita kuitenkaan näe eikä biisintekotapaa tule sen kummemmin mietittyä äänten valuessa kaiuttimista. Keskitytään siis olennaiseen ja tuumaillaan, miltä The Conquistadors pitkäsoittoineen kuulostaa.

Ja Mil Mascarashan kuulostaa koneistetulta popilta, jos suurpiirteisiä ollaan. Depeche Moden ja uudemman Violan ystävät tunnistavat soundin. Tunnelma on siis läpi levyn varsin seesteinen ja kirkas. Äänimaisemat ovat aina aloituskappale Tinkerbellistä levyn lopettavaan Madrigaliin raukean tunnelmallisia kuin lämmin syyskuun sunnuntai. Hennon alun jälkeen kajahtaa levyn johtotähdeksi valittu Daydreamer. Suoraviivainen elektropop toimii, mutta jää hiljaisemman tavaran välissä ehkä hieman kasvottomaksi. Yhtye tuntuukin olevan omimmillaan juuri hitaamman ja tunnelmallisemman materiaalin parissa. Esimerkiksi Con Queso ja Started a Fire matelevat asiaankuuluvan herkästi, puhumattakaan I Alonen kohottavasta kertosäkeestä. Nopeammista paloista voiton vie Something Good pianoineen.

Mil Mascarasia kuunnellessa ei vain voi olla spekuloimatta sitä, kuinka paljon hallaa The Conquistadorsin omapäinen toimintatapa tekee materiaalille. Ideat varmasti näkyvät ilmeisempinä kuin jos lauluja olisi hiottu hiomisen vuoksi, mutta toisaalta sävellysten ja toteutusten laatua olisi kenties mahdollista ollut terävöittää pitkäjänteisemmällä työskentelyllä. Yhtye tuntuu kuitenkin luottavan itseensä, ja jos kohta tempot hiukan heittelevätkin, se tuo musiikkiin eläväistä tuntua. Taitaa vain olla niin, ettei kuulija välttämättä saa aina kiinni hetken tallentamisesta.

Puutteineenkin tuloksena on tunnelmallisen elektronisen popin ystävälle mieluinen tuttavuus. Musiikkiin kuitenkin kaipaisi ehkä enemmän omaa otetta ja riskinottoakin. Nyt varsin iso osa kappaleista sujahtaa kuuloelimien läpi turhankin vaivattomasti, vaikka mieleenjääviä melodioita ja synakoukkuja levy sisältää useampiakin. Toisaalta se mitä omaperäisyydessä ja kappalemateriaalin liiallisessa tasapaksuudessa menetetään, voitetaan yhtenäisyydessä. Mil Mascaras on soundien ja sävellysten puolesta hyvä kokonaisuus, mitä voinee trion toimintatavat tuntien pitää oikein positiivisena seikkana. Tai ehkä kaverit vain osaavat hommansa tarpeeksi hyvin eikä lopputulos paranisi enemmällä työskentelyllä. Raikkaudessahan ei koskaan ole mitään vikaa, konepopissakaan.