BB Lindström: Lil´ Red Robin Hood

Voiko levy alkaa paremmin kuin kappaleella Ol´ Fidel Castro? Harvasta diktaattorista näin leppoisaa sävelmää on väännetty. Ironinen lapsikuoron käyttö, joka ei ärsytä eikä käy päälle, laulajan hyvin miellyttävä, hieman lausuntamainen ääni ja huomaamattomalla tavalla svengaavat rytmiset taustat tekevät kappaleesta todella herkullisen alle kolmiminuuttisen. Eikä jatkoonkaan tarvitse pettyä. Kakkoskappale You´re Gonna Bleed sisältää tunnelmallisia Lou Reed–muistumia ja kolmas raita G´off S´Limo´ esittelee levyn käsittämättömän herkullisen lo-fi-elektroniikkaosaston. Lost Between Extremes tuo mukaan vauhdikkaan bluesin ja tätä rataa jatketaan aina loppuun asti, kokeilevasti, mutta perinteitä kunnioittaen. Onpa mukana myös yksi Alice Cooper–lainakin: No More Mister Nice Guy, jonka täysin uutta sävelkuorta ainakin minä kuuntelen mieluummin kuin alkuperäistä Cooperia koskaan. Kappale sopisi tällaisenaan vaikka Rätölle ja Lehtisalolle!

Tein siis itseni sinuiksi Lindströmin musiikin kanssa nopeasti, mutta se ei silti tee Lil´ Red Robin Hoodista helppoa levyä. Kuten sanottua, se sisältää aineksia juurevasta bluesista, elektronisesta monotoniasta ja avantgardesta ja rankemmastakin kitaravetoisesta revittelystä 70-luvun malliin. Monella raidalla mukana menossa ovat mm. Suomen (turhaan) unohdetuin kitaristi Jukka Orma ja aivan liian vähän ulos materiaalia tuottava ikuisen erektion mies Sam Huber koskettimien ja taustalooppien rullaamisen suhteen.

Lindströmin erikoisuus ja viehättävyys lauluntekijänä tulee siinä, että albumilla vuorottelevat tasaisesti niin bändivedot kuin juuri elektroniset ja kokeilevammat soundit, joita välillä myös yhdistellään toisiinsa, eikä kokonaisuus silti kuulosta miltään hölmöilyltä. Mies itse on lähinnä laulu- ja bassohommissa, mutta mistään tympeästä sooloilusta ei todellakaan ole kyse. Lindström pikemminkin välttää itsensä esiintuomista ja korostamista ja antaa biisien puhua puolestaan. Tämä tavallaan vetää maton alta suorimmat linjanvedot mestari Tom Waitsiin, jonka hahmo tuntuu aina olevan tämän tekemän musiikin takana. Omaa kieltään puhuu myös levyn valmistusaika, ensimmäinen nauhoitus kun on jo vuodelta 1995.

Yksi suuri ongelma Lil´ Red Robin Hoodilla on. Se on 18 kappaleen mukanaan tuoma pituus. Biisit ovat pääosin lyhyehköjä, mutta erityisesti loppupuolella aivan kaikki niistä eivät ole tarpeeksi mielenkiintoisia kokonaisuuden kannalta. Siitä rokottaminen liikaa olisi silti julmuutta levyn tuomalle virkistysmatkalle. Albumi on mielenkiintoinen ja soundien rikkauden tähden siihen tarttuu mielellään, kunhan siihen pääsee sisälle. Mikä parasta, se on vastaisku mittatilaustaiteelle ja kunnianosoitus hyvälle populaarimusiikille. He shouts, suit yourself!