Gbfam

Raskaahkoa mutta melodista jenkkialternativea runnova tamperelainen Day Eleven kuulostaa tällä kakkospitkäsoitollaan jo erittäin ammattitaitoiselta. Ruotsalaisin apuvoimin hiottu soundimaailma korostaa ryhmän sävellyksiä tyylikkäästi ja antaa kuulijalle edellytykset vastaanottaa myös rakenteeltaan hieman polveilevampaa biisimateriaalia. Onkin mukava huomata, että bändin kunnianhimo ei rajoitu pelkästään äänimaiseman viilaamiseen, vaan se uskaltaa myös kyseenalaistaa grungelle ominaisen säkeistö-kertosäe-vuorottelun. Vaikka paikoitellen meno onkin melko metallista, on pääpaino kuitenkin selkeästi päällekäyvässä ja vauhdikkaassa rockissa.

Avauskappale Dissonance Fading vie heti kättelyssä pisteet kotiin yhdistellen nokkelasti perinteisiä metallikomppeja rauhallisempaan indie-fiilistelyyn ja rajumpiin kitarariffeihin. Harmi kyllä bändin kekseliäisyys ei enää jatkossa riitä ylittämään korkealle nousevia odotuksia, joten raita jää levyn parhaaksi vedoksi. Avausnelikosta löytyy kyllä runsaasti yritystä, kuten rytmeillä kivasti pelaava Untitled, mutta laulumelodioiden (ja varsinkin ”rankkojen” välihuutojen) yltiöpäinen amerikkalaisvirkaveljien apinointi syö bändiltä persoonallisuuspisteitä. Huono laulajahan Janne Pajari ei suinkaan ole, mutta hänellä on ikävä tapa kapsahtaa turhan tavanomaisiin ratkaisuihin. Paikoitellen sillisalaatilta vaikuttavat lyriikat eivät nekään auta asiaa, vaikka toisaalta ne pystyy tarvittaessa jättämään huomiotta kuuntelufiiliksen pahemmin kärsimättä.

Singlekappale Whenever You Say You Love Me ja tyylikäs The Absolute tuovat mukaan tervetullutta rentoutta ja svengaavuutta, jota toivoisi olevan levyllä enemmänkin. Sen sijaan Coman imelät hittisäkeet tuovat pahimmillaan mieleen Poets of the Fallin, mikä tuskin on bändin tavoitelistan kärkipäässä. Pääasiassa tässä kuitenkin liikutaan plussan puolella: bändi voisi vähentää vähän tietynlaisten jenkkimaneerien viljelyä, mutta muuten homma on melko hyvin hanskassa.