Julkaistu: 07.09.2002
Arvostelija: Jari Jokirinne

Herodes
Isohaaran perinteinen rock-soundi ja tiiviit, omillaan seisovat kappaleet vieh�tt�v�t varmasti Dinosaurus Stereophonicus-haahuiluun pettyneit�. Kyseinen tuplalevy muistutti meit� ainakin ikuisesta ”m��r� ei ole sama kuin laatu”-totuudesta ja siit� ett� liiallinen studiossa oleskelu saattaa sokaista kokeneetkin tekij�t. Isohaaran meininki on onneksi toinen – levyn l�heisin vertailukohta on mielest�ni CMX:n paras tuotos, Rautakantele, jossa alkuaikojen raivosta oli viel� rippeit� j�ljell�, mutta niit� pitiv�t kurissa hienot melodiat ja hyv�ll� maualla sorvatut sovitukset. 90-luvun alun/puoliv�lin levytyksiss� itse�ni kiehtoivat my�s A.W. Yrj�n�n sen aikaisessa ilmapiiriss� eritt�in poikkeavat lyriikat, jotka n�enn�isest� akateemisuudestaan huolimatta sis�lsiv�t tarpeellisen annoksen alkukantaisuutta ja m��rittelem�t�nt� hulluutta. Isohaara jatkaa pitk�lti totutulla linjalla, mutta v��j��m�t�n ik��ntyminen on tuonut Yrj�n�n teksteihin kypsyyden lis�ksi silm�kulman pilkett� ja k�tketty� huumoria. Korneimmat kielikuvat Yrj�n� on onneksi jo j�tt�nyt yksinoikeudella Kalle Aholan k�ytt��n.
My�s ensimm�inen sinkkuvalinta (Minun syd�meni on s�rkynyt) jatkaa Auran (Ruoste) ja Rautakanteleen (Pelasta maailma) viitoittamaa linjaa, jossa rauhallisen t�kyn j�lkeen p�yt��n ly�d��n t�ysk�dellinen todellisia rokkihittej�. Isohaaralta kun on melkoisen helppo ty� poimia useampikin hitin kriteerit t�ytt�v� ja tarttuvalla kertos�keell� siunattu biisi. Esim. Pohjoista leveytt�, Post Mortem, Lihan syvyyksiin ja nimikappale sopivat t�h�n rooliin vallan mainiosti. Levyss� on ensikuulemalta niin paljon tarttumapintaa ett� sen kest�vyytt� tohtii jo ep�ill�, mutta ainakaan reilun kymmenen kieputuskerran j�ljilt� ei oleellisia merkkej� kangistumisesta ole. Kummallista…
Pitk�n linjan CMX-fanina t�ytyy my�nt�� ett� Isohaara on positiivinen yll�tys – olin hieman jo menett�nyt toivoni b�ndin suhteen, sill� kukaan tuskin pit�� edes Discopolista tai Vainajalaakaan suuren luokan mestariteoksina, vaikka j�lkimm�isess� muutamat hyv�t hetkens� onkin. Useamman levyn kest�nyt flirttailu vieraiden elementtien parissa on p��ttynyt - nyt b�ndi on vakuuttavasti palannut omalle tontilleen.




Torniossa 1985 perustettu suomalaisen raskaan rockin syv�mietteinen oman tiens� kulkija, jonka �kkiv��r�, punkkia, progea, metallia, joikua, unelmoivaa melodiaa, melankoliaa ja jatsia sekoitteleva keitos on toiminut esikuvana valtavalle m��r�lle niin 90- kuin 2000 -luvun yhtyeit�. Alkuper�isj�senist� mukana on en�� vain yhtyeen runollinen sielu A.W.Yrj�n�.
A.W.Yrj�n� - laulu ja basso
Janne Halmkrona - kitara
Timo Rasio - kitara
Olli-Matti Wahlstr�m - rummut
Linkki:
cmx.fi
(P�ivitetty 11.10.2019)
Kommenttien keskiarvo:




Minusta t�m� oli kiintoisa mielipide, koska useimmat ovat verranneet Isohaaraa ennemmin Auraan, kuin Rautakanteleeseen, mutta hyv� ett� levy her�tt�� t�llaisia mielipiteit�.
Itse�ni h�iritsi se seikka, ett� tykk�sin henk.koht. huomattavan paljon Dinosta(CMX-puristit, nyt sopii k�yd� kimppuun!:D), vaikka kokonaisuutena siihen on edelleen hankala suhtautua. Ikin� en tied�, kumpi levy pit�isi laittaa ensin soittimeen.
Sitten sellainen pikku seikka, nyt menn��n jo m�tkim��n pilkkua nahkaisella lemmenpatukalla. Minun Syd�meni On S�rkynyt on vasta toinen sinkku Isohaaralta, Pohjoista Leveytt� oli ensimm�inen.. mutta eip� tuolla paljoa merkityst� ole.
Sitten kommentoin taas omien mielipiteideni perusteella, mielest�ni Vainajala on todellakin suorastaan huono levy. Biisit eiv�t jaksa kannatella sit�, koska soundit ovat ontot ja sliipatut - kyll�h�n sit� nyt v�hemm�nkin CMX:�� kuunnellut henkil� alkaa ihmettelem��n, ett� mik�s on, kun ei koko ajan ole kaikenmaailman kilin�� ja kitkutusta kaikkialla ja kitaravallikin on ohkainen.
Discopolis taas on mielest�ni aivan huippu levy. Mutta j�tet��n se mielipide sitten siihen, riitt�� jo t�m�.
Kuitenkin perhanan hyvin tiivistetty, rehellinen ja asiansa osaava arvio. Hyv�.