Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 48 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Scarve: The Undercurrent
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Listenable Records

Ranskalainen Scarve kävi suomalaiselle metallikansalle ainakin nimenä tutuksi, kun ryhmä esiintyi vuoden 2005 Tuska festivaaleilla. Yhtye oli edellisenä vuonna julkaissut kolmannen pitkäsoittonsa Irradantin ja kiertänyt jo keväällä 2005 Meshuggahin lämppärinä pitkin ja poikin Euroopan mantuja. Retkueen tulevaisuus näyttikin tuossa vaiheessa erittäin ruusuiselle, mutta toisin oli käyvä. Sen jälkeen kun ranskalaisryhmä vetäytyi Tuskan lavalta kesällä 2005 on se tähän päivään mennessä heittänyt vain yhden ainoan keikan. Loppuvuodesta 2006 Scarve koki vielä kivuliaan takaiskun, kun vokalisti Guillaume Bideau poistui ryhmän vahvuuksista.

Uuden levyn tekoon hälytettiin apuvoimaksi ruotsalainen palosireeni Lawrence Macrory, jonka tulevaisuus Scarven riveissä on tätä kirjoitettaessa vähintäänkin hämärän peitossa, sillä miehellä on myös muita bändivirityksiä käynnissä. Epäonnisten sattumusten alla syntynyt The Undercurrent rikkoo kuitenkin kolmen vuoden mittaiseksi venyneen julkaisutauon jatkamalla melko tarkkaan siitä pisteestä mihin se Irradantin tehtyään jäi. Raakaa, brutaalia ja kovin Meshuggah henkistä modernia sekä teknistä death pauketta on siis jälleen tiedossa. Kitaroiden syytämät riffiseinät tuntuvat vaihtavan jatkuvasti kulmiaan ja vokaalit ärjytään eetteriin hirvittävällä voimalla. Kappaleissa tapahtuu koko ajan jotain pientä, tilavien sovitusten salliessa monimutkaisten rakenteiden vapaan hengittämisen. Thrashahtava death onkin teknisiltä ratkaisuiltaan kekseliästä, vaikka ryhmän lanaus käy pidemmän päälle rahdun yksisyiseksi.

The Undercurrentin materiaali toimii epäilemättä parhaiten livetilanteessa, vaikka energiat voi toki aistia albumiltakin käsin. Mikäli Strapping Young Lad ja Meshuggah kuuluvat suosikkeihin, löytää Scarvekin varmasti paikkansa hyllystä, vaikka mestareilleen ranskalaiset vielä selvästi häviävätkin.

Linkki: Scarve
Päivämäärä: 28.03.2007
Lukukertoja: 614


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Scarve

Ranskalainen modernia hybridimetallia Meshuggahin hengessä soittava ranskalaisryhmä.

Kotisivut: www.scarve.net

(Päivitetty 28.03.2007)
Levyarviot:
The Undercurrent

28.03.2007
Arvostelijana Mika Roth