Klaxons: Myths Of The Near Future

Polydor

Hiemankin pidempään musiikista kirjoittaneille tulee väkisinkin hetkiä, jolloin pienikin häiritsevä seikka voi tuntua äärimmäisen ärsyttävältä. Samalla teksteihin usein hiipii roppakaupalla kyynisyyttä ja heikosti piilotettua negatiivisuutta, joskus jopa aivan alitajuisesti. Näinä hetkinä monelle ei tulisi mieleen ottaa käsittelyn alle sen hetken kovinta hypetyksen kohdetta, mutta itselleni tämän kaltainen toiminta sopii. Suurin syy siihen lienee se, että uusimpien trendibändien tuotoksia kuunnellessa ei voi olla huomaamatta sitä vilpitöntä hehkua ja innostusta, joka niistä usein paistaa. Hölmön ”new rave”-tittelin alle itsensä niputtanut Klaxons on tästä mainio esimerkki. Vaikka yhtye ei ole vielä päässyt lähelläkään täyttä potentiaaliaan, onnistuu se levymuodossa valittämään jotain hyvin oleellista sen ympärillä pyörivän hälinästä. ”Uuden raven” kanssa tällä ei tosin ole mitään tekemistä - ellei sellaiseksi laske esim. Atlantis To Interzonen selviä Prodigy-vaikutteita, vaan kyse on jostain aivan muusta. Myths Of The Near Future on selväpäistä ja loppujen lopuksi melkoisen suoraviivaista taidekoulurokkia, jossa elektronisia mausteita on vain siellä täällä. Aiemmin mainitsemani hälinä välittyy siltä lähinnä poikamaisen energian, turhankin kiireen ja täyteen ahdetun äänimaailman merkeissä.

Klaxons on kuitenkin keskivertoa hypetys-bändiä lahjakkaampi yksikkö. Ensinnäkin, sillä on kyky kirjoittaa kohtalaisen vetäviä pop-kappaleita. Pienellä viilauksella ja kokemuksen tuomalla varmuudella tulokset voivat jatkossa olla vaikka kuinka kovia tahansa. Toisekseen, yhtyeen ensilevylle loihtima soundi on varsin muheva ja paikoin mielenkiintoinenkin. Jos paljon mainostetut new rave-pöllöilyt unohdetaan, voi jonkinlaisia suuntaviivoja vetää niin erilaisiin nimiin kuin Primal Scream, Devo, The Cars, New Order tai hetkittäin jopa Prince. Täysin poissuljettua ei ole myöskään löytää Klaxonsin paletista jotain samaa kuin aivan ensimmäisen kehitysversion Red Hot Chili Peppersissa. Ennen kuin nauratte, tutustukaa RHCP:n pariin ensimmäiseen, vahvasti synteettiseen funkiin kallellaan olleeseen, levyyn.

Myths Of The Near Future sisältää useammankin kappaleen jonka voisi erikseen nostaa esiin; avauskappale Two Receivers on perin vahva esitys, samoin levyn hitikkäintä antia edustava Totem On The Timeline. Hieman yllättäen levyn kulmakiveksi kuitenkin asettuu toiseksi viimeinen kappale, It´s Not Over Yet. Kiihkeän kertosäkeen ja vaanivan säkeistön yhdistelmä toimii juuri niin hyvin kuin tämän hetken kuumimmalta bändiltä sopii odottaa. Jos loppuosa pitkäsoitosta olisi lähelläkään samaa tasoa, olisin voinut lopullisesti haudata kyynisen arvostelijaminäni.