Virgin Records / EMI

Weeping Willows on eräs niistä herkistä kohdistani, joita en ole koskaan kyennyt selittämään täysin tyydyttävästi edes itselleni. Jokin tuossa menneitä aikoja syleilevässä, surumielisessä, siipirikkoisessa kulkemisessa on jaksanut vain viehättää. Omalla tavallaan Weeping Willows onkin aina viihtynyt samoissa maisemissa The Curen, Nick Caven ja Depeche Moden kanssa, muistuttamatta silti suoraan mitään näistä murheen veljistään.

Mikään ei säily tässä maailmassa kuitenkaan tyystin muuttumattona ja Fear & Love onkin hieman yllättäen seesteisintä, rauhallisinta ja vähäelesintä Weeping Willowsia kautta aikain. Poissa ovat massiiviset sovitukset ja loppua kohden pullistuvat tunnelmat. Albumilta ei löydy ainuttakaan suuurta hittiä, eikä se avaudu pakolla saati sitten kiireellä. Liekö syynä herrain jatkuvasti karttuva ikä, tai jokin pakottava tarve maanläheisyyteen, mutta joka tapauksessa lopputulos on kaikin puolin hämmentävän pienimuotoinen ja hetkittäin jopa suorastaan folkahtava. Vaikka ehdottomia melankolian huippuhetkiä ei siis tällä erää löydykään, tarjoaa albumi silti jokusen unohtumattoman hetken. Kauniisti kaarteleva ja lähes tyystin akustinen The Burden koskettaa viipyilevällä keinunnallaan, eikä aivan huomaamatta R.E.M.in lähelle hiiviskelevä Grains Of Sand jää sekään juuri taaemmas. Omanlaisiaan mestariteoksia ovat myös loppumetreillä kuultava Whispers sekä levyn päättävä I Can´t Feel It In Here, jotka edustavat kumpainenkin albumin minmalistisinta laitaa.

Fear & Love uudistaa Weeping Willowsin maailmaa yksinkertaistamalla ja vaimentamalla. Askel on uskalias, sillä kokoonpanon uusi maailma vaatii myös melkoista sopeutumista kuulijoilta. Albumi soi kautta linjan vaimeasti, pehmeästi ja kirkkaan akustisesti, sanoitusten henkiessä uudenlaista tyytyväisyyttä. Pikkunätti kokonaisuus, joka ei tosin pärjää vertailussa juuri millään tavoin suurempiin sisaruksiinsa.