Sami Kukka: Kuolema tekee tuloaan

Helmi-levyt

Tuntemattomaksi jääneen, debyyttinsä liki kaksikymmentä vuotta sitten julkaisseen folk-laulaja Sami Kukan kolmas albumi Kuolema tekee tuloaan on sekä äärimmäisen kaunis että sysimusta paketti. Vanhan ja uuden folk-sukupolven yhteistyöstä on syntynyt ajattoman oloinen levy.

Päällisin puolin tämä Joose Keskitalon ja Arwi Lindin tuottama pitkäsoitto vaikuttaa kepeältä. Maaseutumaisemaa kuvaavat pahvikannet ovat naivistisen kauniit ja musiikki on yksinkertaista akustista helkkää. Vaikka ilmaisu on rauhaisaa ja seesteistä, sisällä myrskyää. Tekstuaalisesti levy on painava, jopa rankka. Sisällön ja ulospanon välisen kontrastin vuoksi efekti on aikamoinen, ja saa sopivassa mielentilassa haukkomaan ilmaa. Sami Kukka kuulostaa aika tavalla John McGregorilta, mutta on inhimillisempi ja vereslihaisempi.

Sami Kukan tarinat ovat hauraita mutta rehellisyydessään vahvoja. En lähde spekuloimaan tekstien todenperäisyyttä, mutta kuolemaa ja mielenterveyden järkkymistä tihkuvat rivit ovat vaikuttavia yhtä kaikki. Tekstit ovat kautta linjan koskettavia ja välttävät pateettisuuden ansat. Yleensä liikutaan synkemmillä vesillä, kuten kappaleessa Se ei enää pysäytä: ”Murskaisitpa minun maailmani, sillä poden kylmyyttä / silppoisitpa vääristymäni, murentaisit sumukuvat.” Aurinkoisimmillaan Sami Kukka on raidalla Uimaan, joka on tekstiltään ja musiikiltaan kuin raukean helteinen kesäpäivä. Kappale tarjoaa hetken levähdyksen lämmössä sisäänpäin kääntyneemmän ja pohdiskelevamman materiaalin välissä. Sami Kukka on kuin norjalaiskirjailija Erlend Loen synkempi suomalainen vastine.

Musiikillisesti levy on yksinkertainen, liiankin kanssa. Äänessä ovat enimmäkseen Kukan ääni ja akustinen kitara. Lisämausteita antavat Mia Kähärän taustalaulu, Paavoharjun Lauri Ainalan tietokoneet sekä muut instrumenttilisät. Lisukkeita ei pintaan nostetusta Kukan soitosta ja laulusta erota kuin keskittymällä. Kotikutoiselta kuulostava levy on nauhoitettu kesämökillä saunomisen ohessa. Ruohon tuoksun voi melkein haistaa; vahakankaisella pöytäliinalla lepää myssyn alla pannullinen tuoretta kahvia.

Kaiken kaikkiaan väkevä, värisyttävä ja ihastuttava kokemus. Kuolema tekee tuloaan ei näennäisestä helppoudestaan huolimatta kuitenkaan ole helppo levy. Vaikka laulut ovat yksinkertaisia ja väliin raakilemaisiakin, niiden lopullinen sisäistäminen kysyi ainakin itseltäni aikaa. Lopulta tarvittiin vain yksi rivi:

”Maailman reuna on liian hapera kantamaan ketään tai antamaan mitään.”