Manogurgeil: Unirytmejä

Suomessa ei ole näinä päivinä montaa yhtyettä, jotka tekevät häpeilemättömän perinnetietoista progressiivista rokkia. Toki jonkun mielestä nämä käsitteet ovat lähtökohtaisesti yhteensopimattomia, ja mitään 70-luvulla koeteltuihin keinoihin turvautuvaa musiikkia ei 2000-luvulla pitäisi kutsua "progressiiviseksi". Toisaalta proge-termi on jo aikaa sitten vakiintunut viittaamaan tietynlaiseen muotokieleen. Manogurgeilin debyyttilevyn tapauksessa se tarkoittaa lähes kokonaan instrumentaalista ilmaisua, jazzahtavia rytmejä ja pitkiä, moniosaisia sävellyksiä. Mieleen ponnahtaa joukko aikanaan Love Recordsille levyttäneitä artisteja, sekä tämän päivän yhtyeistä Uzva.

Kysymys "progen" luonteesta käy Unirytmejä kuunnellessa toisarvoiseksi. Ennemmin on hienoa, että tällaista musiikkia vielä tehdään. Pitkien, johdonmukaisesti polveilevien äänimaisemien luominen on jo taito sinänsä, ja vaatii edelleen rohkeutta luottaa kuulijoiden kykyyn jaksaa keskittyä sellaisiin. Levyn pisimmässä kappaleessa, lähes 12-minuuttisessa Sydämesi suljetussa yrttitarhassa lähdetään liikkeelle leikkisästä urkupillivetoisesta jamittelusta, johon vähittäin aletaan vuorottaa vakavampia sävyjä, kunnes rauhoitutaan täysin pelkän maalailevan kitaramelodian pariin. Viime minuuteiksi tahti kiihtyy taas, kunnes kappaleen kliimaksi saapuu urkurin soolorevittelyssä.

Levyn kokonaisilme on melodisen kepeä, aurinkoinenkin, mutta tätä kontrastoidaan parilla tummsävyisellä osiolla. Mainiosti nimetyn Vesikävelijät valtaavat altaat -raidan vaikuttavimat osat pelaavat urkujen ja komppauksen välisellä jännitteellä, ja Häiritsevä kaktus päättyy uhkaavaan loppupauhuun. Levy sen sijaan loppuu tämän jälkeen hieman oudosti, harhaillen jonnekin mitäänsanomattomuuteen kahden viimeisen lyhyen raidan myötä. Pari muutakin kappaletta jää välisoiton asemaan, mikä vähentää kokonaisuuden nautittavuutta. Erikseen pitää kuitenkin mainita vielä iskevä avausraita Alue, jolle Noora Tommila laulaa hermostuneesti levyn ainoat lyriikat.

Kaiken kaikkiaan Manogurgeil on erinomaisen lupaava yhtye. Kahden kosketinsoittajan ansiosta ääniarsenaali on lavea - kuvittelin ensin yhtyeessä vaikuttavan mm. vibrafonistin. Myös yhteissoitto on tiivistä, mikä antaa aihetta odottaa bändiltä vielä ties minkälaisia sävelteoksia.