Penniless: The Attraction

A West Side Fabrication

Nakkilan ylpeys Penniless palaa muutaman hetken hiljaiselon jälkeen todella maukkaan levyn kanssa. Kolmen vuoden takaisen, popimpaan suuntaan ponnistaneen All Good Things Come To Those Who Wait-lätyn jälkikahinoitten jälkeen yhtyeestä on kuulunut lähinnä silloin, kun basisti Kimmo Kurittu sai lisätöitä Maj Karmasta. Eikä siihen tarvita edes tätä Pennilessin seitsemättä(!) albumia todistamaan, ettei miestä valittu pelkästään nimen takia. Joskus aiemmin myös pidemmällä nimellä Penniless People Of Bulgaria tunnettu voimarock/powerpop-viisikko on kuulkaas edelleen yksi Suomen parhaita yhtyeitä. Valitettavasti tätä faktaa eivät suomalaiset ole oikein ikänä tainneet ymmärtää. Kansallisaarteet nostetaan jalustalle vasta post mortem. Perskule.

Kolmesta Alisaaren veljeksestä nuorin ja viimeisenä mukaan tullut Ossi on saanut valtaosan uutukaisen sävellysvastuusta. Viisaasti tehty. Tuntuu kuin Penniless ei olisi koskaan kuulostanut yhtä hyvältä ja mukaansa tempaavalta, vaikka bändi on ollut jo pitkään oman lajityyppinsä valio, ihan kansainväliselläkin tasolla. Suomesta on vain paha lähteä starailemaan, periferiaa kun ollaan. Mutta josko nyt olisi viimein tämänkin pioneerin vuoro?

The Attraction rokkaa, stressittömästi mutta erittäin tiukasti. Hommassa on sellainen iloinen tekemisen meininki josta kyrmyniskaisuus on mahdollisimman kaukana. Silti se tarvittava rokki-irvistys ja hikinen ilmakitaraveivaus lähtee käyntiin heti osuvasti nimetyllä Action!:illa. Tiukan säröistä muutaman soinnun pyörittelyä, melankolisesti hölkkäävää ja sympaattisella tavalla kipakkaa laulua. Vielä kun bändillä on tarjota lauluun tarpeen mukaan kaikki kielisoittajat, Ossin ja Pekan liidatessa ja Kimmon ja kitaristi Mikko Peren peesatessa sulassa sovussa.

Alkurykäyksen jälkeen Perfume vie touhua heleämpään ja hiukan popimpaan molliin, hävyttömän tarttuvien Messengerin ja Police Dogsin viedessä takaisin tiukkaan haaraan ja rokkimarssiin. Etenkin jälkimmäistä täytyy hehkuttaa, parasta Pennilesstä ikinä! Ei Penniless onneksi mitään pelkkää paahtoa ole – esimerkiksi Police Dogsilla ja seuraavana soivalla Departuresilla parasta makua antaa rauhallisempien hetkien ja rähinäpätkien sulava vaihtelu. Melodiantaju ei ole kadonnut mihinkään, pikemminkin marinoitunut aina vaan muhevampaan suuntaan.

Varsinaisia huteja ei tämä joukkue tässä erässä tee lainkaan. Useamman kunnarin ohella löytyy monta laakalyöntiä puhkaisemaan kentän kakkospesän takaa sekä erittäin fiksuja vaihtolyöntejä. Kopittelua ei tarvitse harrastaa… Akustiset Cracks On The Road, hilpeän kiireetön Norman Blake ja isompaan kaareen kasvava City Birds ovat ihan mainioita kaihoisia slovareita, mutta etenkin kiivaammassa päässä Penniless on todella kovassa terässä. Electric Blues ja New Stuff ratkaisevat kotiutuskisan ihan yhtä lailla kuin aiemmin mainitut. Yhtyeen suurin ongelma lienee edelleen se sama – kuinka löytää ansaitsemansa yleisö? Kriitikot taitavat jo olla räpylässä…