LowFrequency

Pitkä kuuma kesä -elokuvassa Kalle Päätalo -yhtyeen poitsut Timi Jääpalloineen alkavat täyttää lavan edustaa, vasta kun alkavat soittaa omia väännöksiään vanhoista iskelmähiteistä. Humppa siis puri, mitenhän nykyään lienee? Rockin tie on nimensä mukaisesti kivinen ja karu, siinä missä iskelmätähdille tuntuu kotimaan rajojen sisällä riittävän yleisöä (ainakin vielä), saavat rokut vääntää haara-asennossaan bensakorvauksin kymmenelle karvaiselle naamalle. Humppaajia riittää, ainakin rockmiehen näkökulmasta. Tansseissa käydään ja meikattuja, joukosta poikkeavia rokkikukkoja kyräillään kulmien alta. Onko mikään siis muuttunut Paskoja Vihanneksia – nimelläkin esittäytyneen mielikuvitusbändin ajoista? No, ainakin Desibelin juttujen selaaminen olisi siihen aikaan ollut melko mahdotonta.

Vastaavanlaisilla iskelmähumpparokkirallatteluilla vie itseään eteenpäin Lahtelainen Rattle –orkesteri, lyriikatkin pakkaavat olemaan melko samaa sarjaa. Lisäksi, kuten epätodellinen edeltäjänsä, on Rattlekin kunnostautunut Cover –biisien esittämisessä. Neljän omakustanteen jälkeen yhtye on tehnyt tuoreimmasta Sinun tähden –levystään sopimuksen Low Frequencyn kanssa, lähinnä paljon soittoaikaa radioaalloilla keränneen sinkkubiisi Rakkauslaulu Luusereille ansiosta. Kyllähän Rattlen annille radion ulkopuolellakin kuulijoita riittää, mistä kertonee messevä noin 350 keikan kiertuekokemus.

Lyriikoista voi sen verran kertoa, että ne perusarvot eli naiset, seurustelu ja myös astetta vakavampi seurustelu ovat ne päällimmäiset puheenaiheet. Perinteistä, mutta tylsää. Luusereiden rakkauslaulun sukseen ymmärtää, vauhdikkaan juokseva biisi putoilee takuulla kaikille iskelmäisen rockhumpan ystäville. Itse en genren ystäväksi lukeudu, joten minut levy jättää aika kylmäksi. Muista biiseistä täytyy kuitenkin mainita Sä et mua saa, rauhalliset Kuljen kuin unessa ja Isä sekä wahwahilla juokseva Päiväkirja. Rehellisesti niin Eppu Normaalista, Popedasta kuin vaikkapa Kari Tapiosta diggailevat, tsekatkaa Rattle.