Imaginary Friend: Sister Dear

Majaka

Paljon on tapahtunut sitten Imaginery Friendin debyyttijulkaisun (2004): yhtye on paitsi vakinaistanut kokoonpanonsa, myös yli kaksinkertaistanut väkimääränsä ja keikkaillut. Luonnollisesti muutokset kuuluvat myös nauhalle päätyneestä lopputuloksesta. Esikoisminialbumilla mielikuvitusystävien nyrjähtänyt folk-poppi oli hivenen helpommin lähestyttävää kuin tällä uutukaisella. Nyt liikutaan lähes vanhahtavissa folkmaisemissa, mitä Minna Sihvosen maalaileva tulkinta entisestään korostaa.

Rohkea poikkeavuus valtavirrasta erottaa yhtyeen selkeästi jopa muista marginaaliryhmistä. Toisaalta yhtye on kaukana myös kaikesta äärikokeilevasta tai improvisoidusta kolistelusta. Sister Dear on raukeassa perinnefolkhenkisyydessään toista maata – Imaginary Friendin musiikki kulkee biisien ehdoilla. Liekö syynä sitten ohuehkoksi jäänyt treenikämppätuotanto, mutta valitettavasti musiikin maantieteellinen sijainti käy välillä likellä jopa höyhensaaria. Hissutteleva herkistely ei aina kanna kuin unten maille, mutta onneksi niin käy vain hetkittäin. Epäortodoksiset soitinvalinnatkin, kuten kellopeli, klarinetti ja harmonikka, kuuluvat kokonaiskuvasta turhan vaisusti. Voihan hillitty äänikuva olla tyylikeinokin, mutta nyt se jää hiukan latteaksi ja haljuksi. Sääli, etteivät resurssit ole riittäneet ryhmän rahkeiden tasolle.

Jostain syystä aloitusraidaksi on laitettu Knock, Knock, Knock, joka on yksi levyn kanveesiin vaivuttavista kappaleista. Heti sitä seuraava Too Many Things saa jo lantioon liikettä. Myös akustisen kitaran näppäilyllä kulkeva, harmonikan koristama Needle In The Hay sekä eteerinen instrumentaali Chasing Spacemen erottuvat kokonaisuudesta. Birdpeoplessa on nimensä veroista outoa tenhoa ja albumin päättävä duetto Cold Concrete ansaitsee tulla erikseen mainituksi. Parhaimmillaan sympaattinen Imaginery Friend on, kun se ei yritä olla tylsä. Luonnollisesti.