Dirty Pretty Things: Waterloo To Anywhere

Mercury

Miten tämä pitäisi nyt tulkita. Waterloo on keski-Lontoon vilkas eteläinen juna-asema, josta kyllä pääsee vaikka Eurooppaan kanaalin alitse. Vai sitten pelkkä waterloo, jonka voisi kääntää vaikka vessanpytyksi. Sitäkin nostamalla pääsee varmasti moneen paikkaan. Jos bändi ottaa nimekseen itseään halveksivan persoonan niin luvassa on mitä ilmeisimmin vakavaa tekstiä ja anteeksipyytelevää kannanottoa.

Kelataanpa taaksepäin. Alussa oli The Libertines, ylienerginen suuri-pieni punk bändi jolla oli kuplivaa lahjakkuutta vaikka muille jakaa. Kaksi vahvaa ja lahjakasta persoonaa samassa kokoonpanossa on ennemmin tai myöhemmin resepti savuaville raunioille, tällä kertaa kyseessä olivat Pete Doherty ja Carl Barat, joista ensimmäinen on kunnostautunut hajoamisen jälkeen lehtien palstoilla enemmän huumeongelmiensa ja supermalli-vaimon vuoksi kun musiikin. Joka tapauksessa musiikkimedian kiinnostus oli saavutettu ja kaikki odottivat The Clashin kaltaisen mahtipunkin uutta nousua.

The Libertines hajosi sisäisiin erimielisyyksiin ja elämäntapoihin, jotka eivät enää sopineet luovasti saman katon alle, kahden albumin jälkeen. Doherty kasasi kokoon Babyshamblesin ja Carl Barat Dirty Pretty Things -kokoonpanon, hänet nähtiin heti enemmän ”siksi selväksi ja lahjakkaaksi libertiiniksi” ja Doherty ”liian herkäksi rock-elämäntyyliin, lapsenkasvoiseksi ja sekoilevaksi libertiiniksi”. Tutkitaan siis Dirty Pretty Things -yhtyeen johtajan Carl Baratin uusinta tuotosta seuraavaksi.

Levykokonaisuutena Waterloo to Anywhere on yhtä vahva kuin kenen tahansa kokeneemmankin muusikon, vaikka Barat on vasta 28-vuotias. Ensisingleksi valittiin Bang, Bang, You´re Dead, joka on hyppivillä soinnuilla etenevä ralli ja välittää levyn tunnelman hyvin. Ensimmäisenä vartailuyhtyeenä levyn kappaleista tulee mieleen heti The Clash. Läpi näkyy selvästi että sävellys- sekä kirjoituskynässä on mukana todella lahjakas muusikko. Jos tämä levy ei toimi hänen viimeisenä läpimurtona niin seuraavaa odotan henkeä pidätellen. Sanoituksissa on selvä Lontoon painotus, Ladbroke Groven ja Portobellon* alueesta on muodostumassa taas monien tarinoiden syntypaikka.

Gin and Milk-raidassa kertosäkeen päätös kuulostaa hämmästättyvästi Hassisen Koneelta, liekö inspiraatiota haettu pohjoisen pojilta. F-sanaa ei säästellä hengen mukaisesti edes kappaleiden nimeämisessä, saati sitten sanoituksissa. Meno on tylyn puoleinen läpi koko levyn, musiikkilehti New Musical Express on nimennyt Dirty Pretty Thing:n yhdeksi New Goth-liikkeen etulinjan edustajista.

Silti ylitsevuotavasta synkistelystä ei ole kyse, tunnelma haetaan korkeintaan vakavien teemojen kautta. B.U.R.M.A.-niminen kappale nousee levyn kohokohdaksi, melodisella pohjalla ja läpi kuuluvien akustisien taustojen rauhallisella rullaamisella, hengähdystauko ja lupaus tulevasta mahdollisesti. Vaikka esikuvien vaikutus kuuluu lähes joka kappaleessa, sallittakoon kaikki lainat, sillä levy oli ehdottomasti kesän 2006 parasta antia ja bändistä on muodostunut myös vähitellen kohuttu live-ilmiö. Eihän ne kolutut kuppiloiden nurkat, pitkät illat ja esiintymiset kaljapalkalla ole koskaan menneet hukkaan.