Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 90 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Zatokrev: Bury The Ashes
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Firebox

Sveitsiläinen Zatokrev julkaisi kaksi ja puoli vuotta sitten debyyttialbuminsa, joka oli oikeastaan vain uudelleen julkaistu ja paremmilla soundeilla varustettu demo. Yhtyeen itsensä mukaan nimetty esikoinen myös kuulosti ja vaikutti kaikin negatiivisin tavoin demolta, ainakin allekirjoittaneen korvaan, minkä takia kyseinen kiekko ei juuri jaksanut kiinnostaa.

Esikoisensa ilmestymisen jälkeen Zatokrev on heittänyt kohtuullisen määrän keikkoja ja kun edellinen levy-yhtiö siirtyi ajasta ikuisuuteen, löysi ryhmä itsensä aikaa myöten suomalaisen Fireboxin tallista. Kulunut aika ja soitetut keikat kuuluvat positiivisella tavalla Zatokrevin otteissa, joissa on havaittavissa aivan uudenlaista ryhtiä. Tuore Bury The Ashes albumi vaikuttaa edeltäjänsä tavoin sludgen ja doomin kentillä, eikä kolmikon rytyytystä voi kuunnella tälläkään kerralla ilman, että nimet Cult Of Luna ja Neurosis eivät nousisi mieleen. Eipä silti, eihän kyseisissä esikuvissa mitään sen kummempaa vikaa ole, mutta vieläkin herrain touhuun kaipaisi persoonallisempaa otetta.

Bury The Ashesin alkupuolisko painuukin helposti unholaan jo parin kuuntelun jälkeen, mutta albumin järkälemäisempi toinen puolisko onkin sitten jotain aivan muuta. Kolme valtavan kokoista sävellystä erottuvat alun ”lyhyistä” vetäisyistä selvääkin selvemmin, eivätkä eroavaisuudet jää ainoastaan kappaleiden pituuksiin. Miltei varttitunnin mittaiseksi teokseksi kohoava Trial antaa viiteitä siitä loistosta, joka saattaa jonain päivänä vielä odottaa yhtyettä. Tuskaisan hien puristuessa tiheiden sävelten läpi voi jo hetkittäin tuntea sen maagisen paineen, joka tekee Neurosiksesta niin mahdottoman loistavan yhtyeen.

Zatokrev parantaa siis kaikin puolin tulostaan, joten heikko kaksi ja puoli tähteä vaihtuu vahvaan kolmoseen. Toivottavasti seuraavaa albumia ei tarvitse odottaa enää kolmatta vuotta, sillä epäilen ryhmän juurikin löytäneen oman sielunsa.

Linkki: Zatokrev @ Desibeli
Päivämäärä: 21.02.2007
Lukukertoja: 659


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Zatokrev

Tsekkiläis-Sveitsiläinen, englanninkielistä sludgea ja doomia risteyttävä kolmikko.

Frederyk Rotter - laulu ja kitara
Marco Grementieri - basso ja efektit
Silvio Spadino - rummut

Kotisivut: www.zatokrev.com

(Päivitetty 21.02.2007)
Levyarviot:
Bury The Ashes

21.02.2007
Arvostelijana Mika Roth
Blood From The Zeitgeist

22.02.2005
Arvostelijana Mika Roth
Zatokrev

31.10.2004
Arvostelijana Mika Roth