Maple Cross: Heimo

Verikauha Records

Ennen tämän arvostelun tekemistä Maple Cross oli minulle lähes täysin tuntematon tapaus. Saate kuitenkin kertoo kiiminkiläisorkesterin olevan perustettu jo vuonna 1988 ja kuuluvan trash metallin kotimaisiin edelläkävijöihin. Tosin bändi ei ole toiminut koko yhdeksäätoista vuotta, vaan se oli jo vuosia kuopattuna 90-luvulla ja alkuperäisestä kokoonpanosta on mukana enää vain vokalisti Marco R.J.

Heimo sisältää trash metalliksikin rankkaa musiikkia, usein kolkutetaan jo kuolonmetallin porttia. Kitarat jauhavat koko levyn ajan kirpeitä ja yksinkertaisia riffejä rumpalin tuplapedaalin tahtiin ja vokalistin ääni muuttuu välillä römeästä kurkkuäänestä täydeksi örinäksi. Biiseistä esiin nousevat nettisinkku Journey Of A Wolfin lisäksi avaus- ja päätöskappaleet Train To Cape Stone ja Subconscious Delusion Of Reality. Levyn pahimmaksi ongelmaksi muodostuu se, että musiikki menee paikoin melodiattomaksi ja sekavaksi kielisoitinten raastamiseksi, jonka taustalla rumpali hakkaa virveliä minkä ehtii. Useiden kappaleiden säkeistöt kärsivät tästä ongelmasta.

Heimo on Verikauha Recordsin alaisuudessa toimivan bändin kolmas albumi. Edelliset, The Eight Day Of Creation ja Next Chapter on julkaistu vuosina 1991 ja 2003. Kolmatta pitkää tehdessä kulttibändi ottaa riskin, koska Heimo on sumeilematta teemalevy ja teemalevyillä ei ole juuri koskaan ollut mikään paras mahdollinen maine. Levy kertoo tositarinoihin perustuvan stoorin toisen maailmansodan tapahtumista, jonka päähenkilönä on tuolloin 24-vuotias laulaja/sanoittajan isoisä, etunimeltään Heimo. Minä-kertoja kertoo tarinaa paikoin hyvinkin suoraan kun toisaalla sotilaan ajatusmaailmaa kuvataan epäselvästi ja runollisesti.

Sotatunnelmaa levylle haetaan Intron ja Outron kautta ja pariin biisiin on ripautettu kanuunanlaukaus tai kaksi. Parhaiten tarina ja musiikki lyövät kättä musiikillisestikin ehkä levyn parhaassa vedossa, Subconsicious Delusion of Realityssä, jonka polveileva rakenne kuvaa hyvin päähenkilön epävarmuutta ja painajaisia sodan loppuvaiheessa. Joka tapauksessa teemalevynä Heimo on erittäin onnistunut ja se on hieno kunnianosoitus sotaveteraaneille. Isänmaallista meininkiä, hyvä jätkät!

Maple Cross esittää muutamassa kappaleessa poikkeuksellisen kirpeää ja varsin laadukasta trashia, mutta sen jälkeen taso lopahtaa melkoisesti. Kuulostaako hassulta sanoa 80-luvulla perustetulle bändille, että vähän keskeneräiseltä kuulostaa? Lopputulema on se, että oma tyyli on tiedossa, mutta sopivia vaatteita on vielä liian vähän.