Apulanta: Eikä vielä ole edes ilta

Levy-yhtiö

Toni Wirtanen on kehittänyt Apulannan onnen kaavan jo joskus 90-luvulla, mutta trion iskuriffeihin, haaveelliseen melodiaan ja angtiseen purskahteluun perustuvaa keitosta on käytetty menestyksekkäästi kerta toisensa jälkeen. Voisi sanoa että aika usein ärsyttävyyteen asti. Hirveästi uutta hommaan ei ole tuotu ainakaan Heinola 10:n jälkeen, edes basistinvaihto välillä ei tunnu missään. Silti homma tiivistyy albumilta albumille ja nyt soiva yhdeksäs studioalbumi (livelevy, sinkkukokoelmat ja 30 parasta jätetään laskusta) kiteyttääkin kaavaa entisestään. Se, kuinka hyviltä mennävuosien parhaat hitit kuulostaisivat nykykokoonpanon äärimmäisen hioituneessa otteessa, on mielenkiintoinen pohdinnan aihe. Hetkittäin nimittäin tuntuu että Toni itsekin on hiukan kuivumassa kasaan keksintönsä parissa, harva uusimman levyn tuotoksista yltää ihan Apis-klassikoksi asti. Mikä ei toki tarkoita, ettei levyltä löytyisi koukkua ja hyviä hetkiä alusta loppuun. Oikeasti huonot biisit eivät vieläkään eksy Apis-levyille, niitä löytyy edelleen lähinnä uran alkupuolelta.

Onko Apulannan kohtalona sitten ollut urautua vain sen yhden jutun pariin? Siltä pahasti vaikuttaa, mutta edelleen Tonilta irtoaa Koneeseen kadonneen, Kaivon ja Ylijäämävalumaan kaltaisia, oikeasti nautinnollisia biisejä. Punkkiahan touhussa ei ole ollut vuosikausiin ja jatkuva angsteilu tekee Apiksesta ilmiönä hiukan uuvuttavan. Mikä mielentila toki putoaa etenkin teini-ikäiselle kansanosalle… Kokonaisuutena Eikä vielä ole edes ilta on – kaikesta raskailustaan ja mökötyksestään huolimatta – kohtuullisen rennosti rullaava levy. Tarkoittaako tämä sitten sitä, että bändi on löytänyt yhteissoiton ilon vai onko Tonin elämässä menossa kohtuullisen leuto vaihe, sitä ei osaa kertoa kuin ehkä bändi itse. Joka tapauksessa, mitään todellista uutta auringon alle ei uusinkaan Apis-levy tarjoa. Onpahan nyt melkoisen toimiva kokonaisuus oman juttunsa löytäneen bändin tavaramerkki-soundia. Se, että levy meni ilmestyessään suoraan kotimaisen listan kärkeen, ei kai enää yllätä ketään?

Kommenttien keskiarvo:

oon_ kommentoi 16.12.2007:

Pisteet:

niin helmi setti tääki, niinku on kaikki muutkin apulannan levyt! ei voi sanoo ettei oo mitää muutosta aikasempii, koska tässä levyssähän on aivan eri saundi ku missää muussa! pelkkä soitto on teknisesti parempaa ja biisit on melodialtaa tosi mukaansatempaisevia ja jollain tavalla positiivisempia aikaisempaan verrattuna (ehkä liikaakin, siitä ainoa pienen pieni miinus, huom tosi pieni). sanoitukset on taas aivan loistavia mut joidenkin biisien kertomus on ehkä ihan pienessä ristiriidassa niiden melodioiden kanssa. mutta ei niin paljon että se menoa haittais! ja sitä paitaitsi kaikkien pändien kaikki biisit on enemmän tai vähemmän angstisia. kun alkaa kuuntelee noita wirtasen sanotuksii ni niistä voi löytää vaikka millasii tarinoita. aluks ne saattaa jonkun mielestä kuulostaa joltain pinnalliselta p*skalta, mut niitä pitääkin kuunnella muutaman kerran ja tajuta se niitten kertomus. voisin antaa kaikille apulannan levyille 5 tähtee mut jos pitää olla ees vähän kriittinen ni puol tähtee sit pois.