The Flaming Lips: Yoshimi Battles The Pink Robots

Warner Bros.

The Flaming Lips on kadehdittavassa asemassa. Sen jokainen uusi levytys on tapaus jota ensin odotetaan kuukausitolkulla ilman mit��n tietoa tai suuntaviivoja tulevasta. Sitten kun levy salakavalasti vihdoin julkaistaan, alkaa h�mm�stely ja setviminen siit� mit� t�st� nyt sitten pit�isi oikeastaan ajatella. Varmaa on ainoastaan se ett� sora��ni� ei kuulu, ainakaan ��neen sanottuna – b�ndi kun on viimeisimmist� levyist��n saanut ainoastaan yksipuolisia kehua toisensa per��n. Pohjan on tultava vastaan jossain vaiheessa, mutta viel� Yoshimin kyydiss� b�ndi ratsastaa viel� aivan aallonharjalla.

Selke�mmin sanottuna: Flaming Lips tekee mit� lyst�� – muut seuraavat per�st�, ja yleens� ylist�en. Huippunsa t�m� hehkutus saavutti vuoden 1999 The Soft Bulletin-levyll�, joka useamman median ja henkil�n toimesta nostettiin harvalukuiseen ”klassikko jo syntyess��n”-kastiin. Voin helposti kuvitella ett� niille jotka t�ll�in vasta tutustuivat b�ndiin, levy aiheutti todellisia v�ristyksi�, mutta vanhempaan materiaaliin tutustuneille t�m� ei ollut yll�tys. Jo vuoden 1995 Clouds Taste Metallic-kiekolla Flaming Lipsit tekiv�t lopullisen pes�eron vallinneeseen alternative-ilmastoon ja j�lki-grungeiluun ja loivat oman tyylins�, jonka mahduttaminen mihink��n olemassa olevaan kategoriaan ei ollut mahdollista. Levy� seuranutta maailmankiertuetta todistaneet tiet�nev�t vallan hyvin kuinka korkeisiin sf��reihin oikeasti psykedeelinen rock-show voi nousta.

Takasin t�h�n p�iv��n; Yoshimi Battles The Pink Robotsin resepti on seuraavanlainen. Pohjimmiltaan yksinkertaisen tarttuviin popbiiseihin on sotkettu ylt�kyll�isesti raitoja ja tavaraa (lue=legendaarisia ”outoja ��ni�”, dialoginp�tki�, elektronista pulputusta, rumpukonetta, jousia, koskettimia jne.), joiden v�leihin sijoitetut instrumentaalip�tk�t luovat levylle jatkuvan ja elokuvallisen tunnelman. Lis�ksi p��-arkkitehti Wayne Coynen luoma teemallinen tarina Yoshimi-tyt�n kamppailusta v�hemm�n pelottavia pinkki-hirvi�it� vastaan vahvistaa t�t� yhten�ist� konseptia.

Yoshimi on jopa The Soft Bulletinia helpommin l�hestytt�v� levy. Aiemmat kitarasurinat ovat niin kaukaista menneisyytt� ett� t�lt� levylt� jo yhdenkin s�hk�isen kuusikielis-riffin l�yt�minen teett�� vaikeuksia – nyt Flaming Lipsin soundimaailmaa hallitsevat koukukas basso ja rujo perkussio-osasto, eritt�in mielikuvituksekkaasti k�ytetyn kosketinarsenaalin lis�ksi. Akustista kitaraa Coyne ei toki ole t�ysin hyl�nnyt ja hyv� niin, sen helkkyv� sointi tuo moniin biiseihin lopullista rikkautta ja ajattomuutta. Ainoa kauneusvirhe jonka b�ndi on levylle p��st�nyt, on nimikappaleen Part 2-versio. V�lisoitoksi kappale olisi kenties sopinut, mutta kolmen minuutin roiskinta menee jo �veriksi. T�ll�isest� pikkuseikasta nipottaminen tuntuu hieman turhalta, sill� Yoshimi Battles The Pink Robots on loppupeleiss� nerokas levy. Se sis�lt�� 47 minuuttia kaunista ja viisasta popmusiikkia, joka taatusti kest�� pitk�� kuuntelua ja totaalista syventymist�.