Puny: It Kills You

Aisti

Vuoden 2004 Small Scale-debyytillään tamperelainen Puny kuulosti ilmavalta ja luontevan rennolta. Samat sanat voi sanoa ihan yhtä vahvana kehuna myös odotetusta It Kills Yousta. Teemu Innon pop-sensitiivinen ja heleä laulu kohtaa vahvasta säröisyydestään huolimatta melkoisen keveän kitaroinnin ja rytmiryhmän, josta irtoaa sekä tarpeen mukaan menevyyttä että tarpeeksi tilaa tunnelmille. Haikeus ja maalailevuus kuuluvatkin olennaisesti Punyn tuoreeseen pakettiin.

Kolmen kitara soundi on samaan aikaan sekä murea että kiireettömän täyteläinen. Silti tilaa osataan käyttää myös Waiting For The Pastin ja Won´t Be Deniedin kaltaisiin uneliaisiin slovareihin. Useammassa yhteydessä jonkinlaisena verrokkina tarjoiltu Crazy Horse kuuluu yhä Punyn soitossa, vaikkakin keskimääräisesti homma ei ole ihan yhtä rock. Viisikon ote on hiukan kepeämpi… Siltikin, levylle asti nostettu Neil Young-versiointi I´ve Been Waiting For You ei oikeastaan yllätä. Onneksi se toimii kokonaisuudessa oikein hyvin, mistään muusta materiaalista poikkeavasta harhaiskusta ei ole kyse.

Ensimmäisen levyn kohdalla ongelmana tuntui olevan pienoinen tasaisuus. Mitenkään hirveän selkeitä ääripäitä ei Punyltä edelleenkään irtoa, mutta sävypaletti tuntuu mukavan värikkäältä. Onhan toki Count Me Outin tiukkasärmäinen rokitus hiukan eri linjoilla kuin vaikkapa Waiting For The Past, silti kokonaisuus maistuu yhtenäiseltä. Pointseja voikin heittää fiksusta biisijärjestyksestä – haaveilu ei vaihdu töksähtävästi rokkipotkuun, vaan sopivia välitasoja löytyy. Punching Bagin räväkkä haastavuus ja Twist The Knifen tummasyinen kevytpsykedelia täytyy vielä mainita, etenkin jälkimmäinen kelpaisi nostaa ihan hitiksi asti. Laurilan debyytin ja Damn Seagullsin loistavan Soul Politicsin ohella yksi alkuvuoden positiivisimpia kotimaisia rock-levyjä. Tyylikästä, koskettavaa, rentoa ja nautinnollisen rauhallista rokittelua. Harrasta.